Siirry sisältöön

Haemme viestinnän asiantuntijaa Kurikan hydrogeologisen tiedon kokoamiseen

Kurikassa jalkojen alla, maaperässä on massiivinen muinainen laakso. Laakso on kuin ”Grand Canyon”, joka on vuosituhansien aikana täyttynyt eri maa-aineksilla. Laakso ja sen paksut maapeitteet pitävät sisällään harvinaisen syväpohjavesiesiintymän. Kurikan syväpohjaveden ja maaperän ympärille on syntynyt korkeatasoista kansainvälistä yhteistyötutkimusta, johon osallistuu runsas määrä sekä suomalaisia että kansainvälisiä geologeja ja hydrogeologeja. 

Kurikassa on alkamassa hanke, jonka puitteissa on tarkoitus kerätä yhteen aiheesta vuosien aikana tuotettua tutkimustietoa Kurikan tulevaa hydrogeologista verkkoportaalia varten. Hankkeen nimi on Kurikan Hydrogeologisen kokonaisuuden kehittämisverkosto, ja sen yhteistyötahot ovat Kurikan kaupunki, Kurikan Vesihuolto Oy ja Kurikan lukiot. Tavoitteena on tiedon kokoamisen myötä luoda pohjaa Kurikan hydrogeologisen kehittämisyksikön perustamiselle tulevaisuudessa. Nyt alkavalle hankkeelle on suunnitteilla jatkohanke, jonka toteutuminen riippuu tarvittavan hankerahoituksen saamisesta.

Viestinnän asiantuntijan tehtävät hankkeessa:

  • hankkeen viestintä ja tarvittavien viestintäkanavien rakentaminen
  • aineiston kerääminen ja edelleen työstäminen tulevaa hydrogeologista verkkoportaalia varten sekä verkkoportaalin teknisen toteutuksen kilpailuttaminen
  • hankesuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteuttaminen ja niistä raportoiminen
  • yhteistyö mm. hankkeen yhteistyötahojen kanssa ja verkostoituminen

Tarjoamme

  • mielenkiintoisen itsenäisen työtehtävän, jossa yhdistyvät viestintä, tiede ja hankemuotoinen työskentely 
  • mahdollisuuden olla luomassa pohjaa ja rakennetta Kurikan hydrogeologiselle tietoportaalille
  • vahvan kollegatuen ja asiantuntevat yhteistyötahot

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • vahvaa viestintäosaamista
  • sekä teknistä että sisällöllistä verkkosivuosaamista
  • hyvää kirjallista ja suullista suomen ja englannin kielen taitoa

Arvostamme myös

  • hankeosaamista
  • aktiivista ja itsenäistä työotetta
  • verkostoitumistaitoja ja yhteistyötaitoja        

Työsuhteen perustiedot

  • Työsuhteen pituus on 12 kk. Työsuhteessa on 4 kuukauden koeaika. Määräaikaisuuden peruste on projektityö.
  • Työn aloitus 1.3.2024 tai sopimuksen mukaan.
  • Työsuhteen ehdot KVTES:n mukaan.
  • Palkka 3500 €/kk.
  • Työpiste on Kurikan kaupunki / Laurintie 21, Kurikka. Osittainen etätyö on mahdollista.

Tehtävää haetaan 15.2.2024 klo 15.00 mennessä Kuntarekry.fi:ssä, työavain KUR-01-4-24. Tehtävää voi hakea myös kirjallisesti, jolloin hakemus osoitetaan Kurikan kaupungin kirjaamoon, PL 500, 61301 KURIKKA. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja tarvittaessa

  • www.kurikka.fi/vesi
  • Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa, p. 044 020 9000
  • Kurikan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Juha Kotiranta, p. 050 535 6424
  • Kurikan kaupungin tiedottaja Maria Parkkonen, p. 044 726 5555