Ajankohtaista Musiikkiopistolla
Mozart on Amazon, valtavan vuolas, vastustamattomasti virtaava joki. Requiem on kahdentoista osan hittisarja, missä kimarassa kullakin on oma suosikkinsa. Wolfgang Amadeus hallitsi hurjan määrän erilaisia sävellystekniikoita valiten työkalupakistaan mitä aseita milloinkin. Tuloksena on ihmeiden puutarha, missä homofonia ja polyfonia kukkivat nautittavassa tasapainossa.
Ajallemme on ominaista ilmastonmuutos ja ihmiskunnan tyhmentyminen. Jopa moni musiikin ammattilainen kieltää käsitteet inspiraatio-nerous-jumalallisuus, niin että taide on vain hikistä työtä. Vaan onneksi on autuaiden armeijakin: ne, jotka Mozartin Recordaren kohdalla sydän pakahtuen hämmästelevät geniusta: kuinka kummassa joku pystyy ajattelemaan näin, miten moinen on mahdollista!!!
Sielunmessussa kuuluu Süssmayrin viimeistely etenkin Benedictuksen kompin pysähtelyinä, mutta eritoten Agnus Deissä, mikä on seisovana vetenä teoksen ainut tekojärvi. Mozartin kuoltua luonnoksista kokonaisuuden kasaan kursinutta kaveria ja sävellysoppilasta voi kuitenkin vilpittömästi kiittää: hän poisti tarpeettomaksi katsomaansa, ei sortunut jaaritteluun – paketoi keston alle tuntiin.
Historioitsijat eivät arvosta jossittelua, silti kiusaus spekuleeraamiseen vie voiton: miltä osat 8 -12 kuulostaisivat, jos mestari olisi saanut ne kirjoittanut mieleisikseen? On varmaa, että hän superpositiivisena heppuna olisi rakentanut äänipyramidilleen valoisamman lopun, huipun. Kun ohjaaja Milos Forman kysyi Amadeus-elokuvaan kapelli mestariksi sir Neville Marrineria, tämä vastasi: ”Lähden mukaan, mikäli itse musiikkia ei yhtään muutellen sörkitä.” Tätäkin teosta tulkitaan monin tavoin, ateriaa maustetaan toisinaan vähintäänkin oudosti. Juhanilla, Ingellä, Aulilla ja itselläni on ollut rikkoutumaton yksimielisyys alusta pitäen. Näin siis nytkin: Mozart Mozartina.
– Joose Tammelin
