Siirry sisältöön

Tiivistelmä kaupunginhallituksen kokouksesta 8.5.2023

112 § Henkilöstökertomus 2022. Kaupunginhallitus päätti merkitä henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

113 § Yhteistoimintamenettelyn päättäminen. Yhteistoimintamenettely on käyty 28.4.2023 niiden pääsopijajärjestöjen edustajien kanssa, joiden edustettavia koulunkäynninohjaajat ovat. Kaupunginhallitus totesi yhteistoimintamenettelyn päättyneen.

114 § Työllisyyskoordinaattorin viran perustaminen. Asia päätettiin jättää pöydälle.

115 § Lomituspalvelusihteerin viran perustaminen. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle lomituspalvelusihteerin viran perustamista 1.7.2023 alkaen.

116 § Valtuustoaloite osakeomistuksen hajauttamisesta. Kaupunginhallitus päätti 1) että, valtuustoaloite osakeomistusten hajauttamisesta etenee yksityiskohtaiseen valmisteluun 2) ja, että aloitteen pohjalta aloitetaan pitkäjänteinen säästämissuunnitelma Kurikan kaupungin omistusten hajauttamiseksi ajallisesti ja kansainvälisesti osakelajeittain ja omaisuusluokittain 3) ja, että kaupunginhallitukselle tuodaan uudelleensijoittamisehdotus vuoden 2022 voitollisen tilinpäätöksen jälkeen valtuustoaloitteessa esitettyjen kriteerien täytyttyä 700.000 euron sijoittamisesta ja 4) esittää kaupunginvaltuustolle itse valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

117 § Valtuustoaloite naisten vapaaehtoisen palveluksen tietoisuuden lisäämiseksi nuorille. Kaupunginhallitus päätti merkitä vastauksen aloitteeseen tiedoksi ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

118 § Luottamustoimista eroaminen / Ristilä Eero. Vapaa-aikalautakunnan jäsen Eero Ristilä on pyytänyt eroa vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto 1) toteaa Ristilän luottamustoimen vapaa-aikalautakunnassa päättyneeksi ja 2) valitsee vapaa-aikalautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

119 § Kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpano. Kaupunginhallitus päätti todeta kaupunginvaltuuston päätökset laillisiksi ja panna ne täytäntöön.