Siirry sisältöön

Kurikan varautuminen sähkön ja energian mahdolliseen säännöstelyyn sekä mahdollisiin sähkökatkoihin

Kurikan kaupunki, Kurikan Vesihuolto Oy ja Kurikan Kaukolämpö Oy tiedottavat
Julkaisuvapaa pe 18.11.2022 klo 9.00

Sähkön ja energian mahdollinen säännöstely sekä mahdolliset sähkökatkot tulevan talvikauden aikana ovat puhuttaneet sekä mediassa että muissa yhteyksissä viime aikoina. Huoltovarmuuskeskus on todennut tiedotteessaan 7.11.2022, että Suomen sähköjärjestelmän huoltovarmuudessa ei ole akuuttia ongelmaa, mutta lähikuukausiin liittyy kuitenkin edelleen paljon epävarmuuksia, minkä vuoksi riski joutua sähköpulaan on normaalia korkeampi erityisesti talvella.

Kaikilla kunnilla on velvollisuus hoitaa perustehtävänsä ja turvata asukkaiden hyvinvointi erilaisista häiriöistä huolimatta. Kurikan kaupunki on varautuvat häiriötilanteisiin monin tavoin. 

”Kurikan kaupunki suhtautuu varautumiseen ja sähkönsäästöön vakavasti ja työtä tehdään koko ajan sen eteen, että kuntalaisten tärkeimmät peruspalvelut toimivat myös erilaisissa häiriötilanteissa, esimerkiksi sähkökatkojen aikana” painottaa kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa. ”Tärkeä osa yhteistä varautumista on kuitenkin jokaisen asukkaan oma ennakkovalmistautuminen mahdollisuuksien mukaan sekä ajan tasalla pysyminen luotettavia tiedonlähteitä seuraamalla.”

Sähkön ja energian säästäminen

Kurikan kaupungilla ja sen tytäryhtiöissä on jo pitkään tehty pitkäjänteistä työtä sähkön ja energian säästämiseksi. Kaupungin teknisestä toimesta kerrotaan, että sähkönkulutusta on vuosien varrella saatu alhaisemmaksi mm. vaihtamalla perinteisiä lamppuja led-valoihin, lyhentämällä valaistusaikoja, laskemalla sisälämpötiloja ja hankkimalla aurinkopaneelijärjestelmiä.

Kurikan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Juha Kotiranta kertoo, että vesiyhtiön molemmille jätevedenpuhdistamoille on asennettu aurinkosähköjärjestelmät ja valaistukset laitoksilla on vaihdettu led-valoihin. Vesihuolto on teettänyt vuonna 2018 vedenjakelun ja vedentuotannon kokonaiskustannusoptimointi-projektin, tarkoituksena nimenomaan energiansäästäminen. Energiaa on pystytty säästämään optimointiprojektia hyödyntäen mm. erilaisilla veden pumppausjärjestelyillä.

Kurikan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Petri Viinikainen vinkkaa, että kaukolämpöyhtiön verkkosivuilla on Lämpö Online -palvelu, josta kaukolämmön asiakkaat saavat omat lämmönkulutustietonsa näkyville ja voivat seurata, miten vaikkapa huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella vaikuttaa lämmönkulutukseen. 

Energiavirasto, työ ja elinkeinoministeriö sekä Motiva ovat keränneet Astetta alemmaksi -verkkosivuille kattavan listauksien erilaisista sähkön- ja energiansäästövinkeistä. Esimerkkejä sähkön- ja energiansäästömahdollisuuksista kotona:

  • Esilämmitä autoa vain tarpeellinen määrä. Kovillakin pakkasilla auton esilämmitykseen tarvitaan enintään 2 tuntia.
  • Jos kodissa on varaava takka tai leivinuuni, lämmitä se paukkupakkasten aikaan jo etukäteen.
  • Pidä ilmalämpöpumppu käynnissä. Sammuta ilmalämpöpumppu, jos ulkolämpötila on laitteen toiminta-alueen ulkopuolella.
  • Jos on välttämätöntä tuulettaa, tee se nopeasti ja ristivedolla. Kaikista kylmimmillä ilmoilla tuuletusta kannattaa välttää kokonaan.
  • Ikkunan edessä verhot ja/tai sälekaihtimet etenkin yöllä vähentävät lämpöhukkaa yhden ikkunalasin verran.
  • Jos saunominen on välttämätöntä, sauno nopeasti ja pidä sähkökiuasta päällä vain tarpeellisen lämmityksen ja käytön ajan.
  • Vältä runsasta lämpimän veden käyttöä.
  • Koristevalot kannattaa varustaa ajastimella sammumaan vuorokauden pimeimmäksi ja valoisimmaksi ajaksi.
  • Vaihda kaikkiin valaisimiin ledilamppu.
  • Sulje tietokoneet, televisiot ja muut kodinlaitteet virtakytkimestä, jotta myös valmiustilan saa pois päältä. Älä pidä laitteita päällä silloin, kun niitä ei käytetä.

Vinkkikysely

Kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa ja kirjastoissa julkaistaan maanantaina 21.11.2022 kysely, jossa voi kertoa omat parhaat vinkkinsä sähkön säästämiseen ja kertoa myös oman näkemyksensä siitä, miten kaupunki voisi säästää sähköä. Haittaisiko esimerkiksi, jos pururatojen tai jääkenttien valot menisivät pois päältä jo kello 20 tai 21 nykyisen klo 22:n sijaan? Mitä mieltä olisit koulujen sisälämpötilojen alentamisesta yhdellä asteella? Mitä muita vinkkejä antaisit kaupungille?

Vinkkikyselyn löydät täältä

Mahdollisiin sähkökatkoihin varautuminen

Sähkökatkoja voi tulla luonnonilmiöiden, esimerkiksi myrskyjen, seurauksena, huoltotöiden vuoksi tai erilaisten häiriötilanteiden yhteydessä. Sähkökatkot voivat olla joko lyhyitä tai pitkiä, joko ennalta tiedossa olevia tai ennakoimattomia.

On mahdollista, että sähkönsäästötarpeiden vuoksi Suomessa toteutetaan tulevan talven aikana ennakoituja, muutamien tuntien mittaisia sähkökatkoja. Viranomaiset tiedottavat ennakoiduista sähkökatkoista erikseen, ja kaupunki välittää näissä tilanteissa tiedotteet ohjeistuksen mukaan omissa viestintäkanavissaan: verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa, virallisilla ilmoitustauluilla sekä medialle.

Lämpö sähkökatkojen aikana

Kurikan Kaukolämpö Oy:stä kerrotaan, että sähkökatko ei juuri vaikuta kaukolämmön tuottoon, koska jokaisella laitoksella on käytössä polttoaineella toimiva varavoimakone.

”Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka lämpöä on saatavilla, se ei siirry esimerkiksi omakotitalon lämmityskiertoon, jos asiakkaan oma kiertovesipumppu ei toimi sähkökatkon vuoksi”, toteaa toimitusjohtaja Petri Viinikainen Kurikan Kaukolämpö Oy:stä. ”Kiertovesipumpulle saa varavirtaa esimerkiksi akusta tai aggregaatista, mutta niiden asennukseen ja käyttöön tarvitaan ehdottomasti sähköasentajan asiantuntemusta.” 

Kurikan kaupungilla on olemassa varavoimakoneita, joilla tärkeimpiin kiinteistöihin, kuten terveyskeskukseen, saadaan tarvittaessa varavoimaa, jolla kaukolämpö, ilmastointi ja muut välttämättömät toiminnot saadaan jatkumaan myös sähkökatkojen aikaan.

”Omakotitaloissa varaava takka tai muu vaihtoehtoinen lämmitysmuoto on hyvä olla olemassa, jos sellaiseen on mahdollisuus”, toteaa valmiuspäällikkö Reijo Hämäläinen Kurikan kaupungilta. ”Esimerkiksi maatiloista suuri osa on varautunut aggregaateilla tai muilla vastaavilla järjestelyillä.”

Vesi ja jätevesi

Kurikan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Juha Kotiranta kertoo, että mahdollisiin sähkökatkoihin on vesilaitoksella varauduttu kaikki varavoimakoneet huoltamalla ja testaamalla. Varavoimakoneita on myös hankittu useita lisää, ja ne sijoitetaan vedenjakelun kannalta tärkeisiin kohteisiin. Polttoainesäiliötilavuutta on hankittu runsaasti lisää, jotta varavoimakoneet pystytään tankkaamaan kaikissa tilanteissa.

”Pääsääntöisesti vettä tulee myös sähkökatkojen aikana, mutta on myös sellaisia alueita, minne vettä ei joka tilanteessa pystytä toimittamaan. Erityisesti on pyritty varmistamaan maatilojen veden saantia, koska varsinkin siipikarjatiloilla tietyssä vaiheessa vesikatko voi olla erittäin tuhoisaa” kertoo Kotiranta. ”Jos kuitenkin on ennalta tiedossa oleva sähkökatko, kannattaa vettä ottaa ennakkoon talteen puhtaisiin kannellisiin astioihin noin ämpärillinen per henkilö”.

Vessojen käyttöön vesilaitokselta tulee selkeä ohjeistus: ”Älä vedä vessaa sähkökatkon aikana, jos vain mahdollista.”

Jos alueelle syystä tai toisesta tulisi pitkittynyt sähkökatko, vesilaitos järjestää erillisiä vedenjakelupisteitä kuntalaisille.

Koulujen ja päiväkotien toiminta

Koulut ja päiväkodit ovat toiminnassa ennakolta tiedossa olevien, lyhyiden sähkökatkojen aikana. Koulujen ja päiväkotien henkilöstöä ohjataan varautumaan tilanteisiin ennakolta ja myös vanhemmille on suunnitteilla ennakko-ohjeistus.

Luotettavan, ajantasaisen tiedon seuraaminen

Mikäli tulevana talvena toteutetaan ennakkoon ilmoitettuja muutaman tunnin mittaisia sähkökatkoja sähkönsäästösyistä, jokaisen on tärkeää varautua niihin etukäteen. Yksi tärkeimmistä varautumisen muodoista on luotettavien tiedonlähteiden välittämän ajantasaisen tiedon seuraaminen. Luotettavia tiedonlähteitä ovat mm.

  • tunnetut sanomalehdet ja tv-yhtiöt
  • poliisin, pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten viralliset viestintäkanavat
  • kuntien sekä sähkö-, kaukolämpö- ja vesiyhtiöiden viestintäkanavat
  • valtakunnallisten viranomaisten viralliset viestintäkanavat

Valtakunnalliset ja alueelliset viranomaiset viestivät sähkökatkojen aikana radion kautta. Matkaradio ja siihen sopivat paristot on hyvä pitää kotona valmiina mahdollista tarvetta varten.

Viestintä ja tiedotus sähkökatkojen aikana

Kaupunki pyrkii viestimään kuntalaisille tehokkaasti ja riittävästi sekä ennakkoon että mahdollisten sähkökatkojen aikana.

”Kaupungin verkkosivuilla on otettu käyttöön uusi Häiriötilanteet-alasivusto, joka kokoaa tärkeitä ennakkotietoja monenlaisista erityistilanteista, kuten sähkökatkoista ja korona-asioista.” kertoo kaupungin tiedottaja Maria Parkkonen. ”Alasivusto päivittyy vielä.”

Kaupungin sähköiset viestintäkanavat, kuten verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat, ovat sähkökatkojen aikana käytössä, mikäli tietoliikenneverkot ja tarvittavat palvelimet ovat toiminnassa. Uusia päivityksiä verkkosivuille ja sosiaalisen median kanaviin pystytään sähkökatkotilanteessa tekemään kaupungin viestinnässä tietokoneiden ja puhelinten akkujen keston puitteissa.

Mikäli sähkökatko syystä tai toisesta pitkittyy ja kaupungin sähköiset viestintäkanavat ovat poissa käytössä pidempään, kaupunki viestii tärkeimmistä asioista kuntalaisille paperisilla tiedotteilla, jotka viedään nähtäville

  • Kurikan pääkirjastoon (Seurapuistikko 2, 61300 KURIKKA)
  • Jalasjärven kirjastoon (Keskustie 24, 61600 JALASJÄRVI)
  • Jurvan kirjastoon (Koulutie 3, 66300 JURVA).

Tiedotteet asetetaan kirjastoihin niin, että ne ovat luettavissa ovien ulkopuolelta. Näissä tilanteissa kuntalaisten toivotaan hakevan tietoa omasta lähikirjastostaan ja levittävän sitä omassa lähipiirissään ja yhteisöissään.

Kotivara ja varautuminen kotona

Kurikan valmiuspäällikkö Reijo Hämäläinen vinkkaa kokeilemaan perheen kanssa vaikkapa, miten aamun alku sujuu ilman valoja ja totuttua sähkön käyttöä eli mistä löytyvät taskulamput, miten onnistuvat aamutoimet, miten valmistuu aamupala ja niin edelleen. ”Tällä tavalla voisi harjoitella jo etukäteen tilannetta, jotta arki sujuisi sähkökatkon aikanakin”, tiivistää Hämäläinen.

Varautumisen avuksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK on myös lanseerannut tänä syksynä Varautumiskävelyn, jonka avulla voi jo etukäteen testata esimerkiksi

  • mistä taskulamput ja niiden paristot löytyvät?
  • miten vaatteiden pukeminen sujuu vähässä valossa?
  • miten lapset reagoivat taskulampun tmv. valossa toimimiseen?
  • millaista aamupalaa tai päivällistä saat valmistettua ilman sähköä? 
  • mistä matkaradio ja sen paristot löytyvät?

Varautumiskävelyyn voi tutustua tarkemmin SPEK ry:n sivuilla.

Tärkeä jokaisen oman sähkökatkojen ennakkovarautumisen muoto on kotivaran kokoaminen ja ylläpito. Kotivaralla tarkoitetaan virallisesti sellaista määrää esim. vettä, ruokaa, lääkkeitä, paristoja ja valonlähteitä, että tarvittaessa pärjää kotona noin 3 päivää ilman sähköä ja kauppa- tai apteekkikäyntejä. Kotivaraa voi tarvita myös esimerkiksi sairastumisen yhteydessä, jos kauppakäynnit eivät ole mahdollisia.

”Jokaiselta pitäisi löytyä kotoa 72 tunniksi vettä ja ruokaa ja muuta tarviketta. Kaupat ja apteekit ovat kiinni, jos sähkö on poikki.” toteaa valmiuspäällikkö Reijo Hämäläinen. ”Lämmintä ruokaa voi sähkökatkon aikana tehdä esimerkiksi kaasugrillillä tai retkikeittimellä.”

Verkosta löytyy useita sivustoja, jotka neuvovat kotivaran kokoamisessa ja ylläpidossa.

Lisätietoja tarvittaessa:

Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa, p. 044 020 9000
Kurikan maaseutupäällikkö, valmiuspäällikkö Reijo Hämäläinen, p. 0400 877 678
Kurikan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Petri Viinikainen, p. 06 4509 701
Kurikan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Juha Kotiranta, p. 050 535 6424
Kurikan kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, p. 050 595 0565
Talotekniikkainsinööri Jouko Mannila, p. 044 724 8042

Linkit:

Astetta alemmas: https://www.astettaalemmas.fi/
Carunan sähkökatkokartta: www.caruna.fi/sahkokatkot
Kotivara: https://72tuntia.fi/kotivara/
SPEK, varautumiskävely: https://www.spek.fi/varautumisen-uusi-tyokalu-helpottaa-omaa-parjaamista-sahkokatkossa/
Huoltovarmuuskeskus: https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/a/huoltovarmuuden-tilannekuva-sahkojarjestelman-huoltovarmuus-kunnossa