Siirry sisältöön

Kehityksen ja oppimisen tuki

Varhaiserityiskasvatus on lapsen tuen tarpeen mahdollisimman varhaista tunnistamista, hoitamista ja tarvittaessa jatkotutkimuksiin ohjaamista. Tavoitteena on ennaltaehkäistä lapsen tuen tarpeen kasautumista ja pitkittymistä sekä vahvistaa lapsen oppimisvalmiuksia.

Varhaiserityiskasvatuksen työtavat ovat osa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Niitä otetaan käyttöön silloin, kun lapsen kehitykseen liittyy erityistarpeita, jotka tarvitsevat yksilöllistä huomiointia. Kurikan varhaiskasvatuksessa  on käytössä tuen tasot, jonka avulla lapsen tuen tarvetta ja tukitoimia suunnitellaan ja arvioidaan yhdessä vanhempien kanssa säännöllisesti. Lapsen yksilöllisiin tuen tarpeisiin vastataan tehostetun ja erityisen tuen keinoin.

Kurikassa toimivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat, jotka yhdessä vanhempien ja henkilökunnan kanssa suunnittelevat tehostetun ja erityisen tuen toteuttamisen mahdollisuuksia varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat mukana moniammatillisessa yhteistyössä.

Yhteistyökumppaneina voivat tarvittaessa toimia perhekeskuksen työntekijät, kuten toimintaterapeutti, puheterapeutti, neuvolan terveydenhoitajat ja lääkäri, fysioterapeutti sekä psykologi. Yhteistyötä tehdään myös lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden, opettajien sekä kuntoutusohjaajan kanssa.