Siirry sisältöön

Kelan tuet

Oppivelvollisuuden laajenemisen vaikutuksesta opiskelijan etuuksiin

Oppivelvollisuus laajenee 1.8.2021. Toisen asteen opinnoista tulee maksuttomia laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville nuorille.

Oppivelvollisuuden laajeneminen koskee nuoria, jotka päättävät peruskouluopintonsa vuonna 2021 tai sen jälkeen. Muutokset tulevat voimaan ikäluokka kerrallaan. Ennen tätä peruskoulunsa päättäneet opiskelijat eivät kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin.

Opiskelija voi saada jatkossakin opintotukea sekä koulumatkatukea, mutta niihin tulee muutoksia.

Kelan ohje sivu LATAA

Opintotuki ja oppimateriaalilisä (voimassa opintonsa vuonna 2020 tai sitä aiemmin aloittaneilla)

Lukiolaiselle, joka ei enää saa lapsilisää, voidaan hakemuksesta myöntää valtion opintotukea.

Päätoimiseen opiskeluun myönnetään tukea opiskelun säännönmukaisen keston ajaksi lisättynä yhdellä vuodella. Lukiossa se on enintään 3 + 1 lukuvuotta. Tuki myönnetään enintään kolmeksi vuodeksi ja lisähakemuksesta neljänneksi. Liikaa tai perusteetta maksettu tuki peritään takaisin.

Yksityiskohtaisia tietoja opintotuesta ja sen hakemisesta saat Kelan OPISKELU -oppaasta tai osoitteesta www.kela.fi/opintotuki .

Opintorahan oppimateriaalilisä on 47,26 e/kk 1.8.2020 alkaen.
Voit saada oppimateriaalilisää, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  • olet lapseton ja naimaton opiskelija
  • vanhempiesi yhteenlasketut tulot ovat enintään 41100 euroa vuodessa
  • asut vanhempasi luona ja olet alle 20-vuotias tai asut itsenäisesti ja olet alle 18-vuotias.

Et voi kuitenkaan saada oppimateriaalilisää, jos sinulla on oikeus maksuttomaan koulutukseen.

Matkakustannukset ja opiskelija-alennukset (laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat)

Kelan maksamaan koulumatkatukeen ovat oikeutettuja ne, joiden yhdensuuntainen koulumatka asunnolta oppilaitokseen on vähintään 7 kilometriä www.kela.fi/koulumatkatuki. Opiskelija täyttää lukuvuosittain Kelan koulumatkatukihakemuksen. Koulumatkatuen haku muuttuu sähköiseksi lukuvuonna 2023-24. Tarkempaa tietoa tästä Kelan sivuilla. Matkakortin hinta määräytyy matkahuollon vuosilippuhinnaston mukaisesti www.matkahuolto.fi. Lisätietoja voit tiedustella koulun kansliasta.

Kyyditysoppilaita informoidaan aamu 8 ja 9 sekä ilta 15 ja 16 kyydityksistä heti koulun alussa.

Lisätietoja opiskelijoiden matkustamiseen liittyvistä muista alennuksista voi tarkistaa mm. osoitteesta www.matkahuolto.fi tai www.vr.fi.