Siirry sisältöön

Kurikan liikennepuistot

Kurikan liikennepuisto Facebookissa

Facebook-sivuille päivitetään tietoa esimerkiksi tulevista tapahtumista.


Liikennepuistojen säännöt

  • Lapset ovat liikennepuistossa aina huoltajansa vastuulla. Pieniä lapsia ei saa jättää puistoon ilman valvontaa.
  • Liikennepuistossa ajetaan liikennesääntöjä noudattaen. Kääntyminen osoitetaan käsimerkein.
  • Toiminnan turvallisuuden takaamiseksi ohjaajien antamia ohjeita on noudatettava.
  • Ohitukset risteyksissä kielletty, U-käännökset, hurjastelu ja kolarointi ovat kiellettyjä. Turvaväli autojen välillä on 2 metriä.
  • Liikennepuistossa ajetaan aukioloaikoina ainoastaan liikennepuiston kalustolla, ellei työntekijöiden kanssa erikseen toisin sovita.
  • Ohjaaja voi keskeyttää ajon, mikäli ohjeita ei noudateta. Häiriöitä aiheuttaville voidaan antaa rangaistuksena ajokielto tai poistaa liikennepuistosta.
  • Liikennepuistossa on noudatettava yleistä siisteyttä.
  • Ajaminen on sallittu siihen merkatulla alueella.
  • Autot tulee parkkeerata siististi käytön jälkeen.
  • Ilmoita henkilökunnalle välittömästi jos autoon tulee jokin vika.
  • Puistossa kiroilu ja muu asiaton käyttäytyminen on kielletty. Käyttäydytään asiallisesti ja toisia kunnioittavasti.

Liikennepuisto Kurikka

Liikennepuiston toiminta on suunnattu alakouluikäisille ja sitä nuoremmille lapsille ja lapsiperheille. Toiminta on maksutonta ja ohjauksesta vastaavat kaupungin nuorisotyöntekijät sekä kesätyöntekijät. Liikennepuistossa lapsille järjestetään ajo-opetusta ja annetaan liikennekasvatusta. Lapsilla on myös mahdollisuus suorittaa liikennepuiston ajokortti.  

Osoite: Huhdantie 1, 61300 Kurikka
Katso tästä sijainti kartalla.

Kurikan liikennepuisto on remontissa kesällä 2025 ja toistaiseksi suljettu.

Kesällä 2025 liikennepuiston kalustoa on pienine ajotehtävineen käytettävissä perheille tiistaisin ja keskiviikkoisin Kurikan yhteiskoulun hiekkakentällä klo 14-16 viikoilla 23-24 ja 28-30 (sadevaraus).

Kurikan liikennepuiston kartta

Liikennepuisto Jalasjärvi

Liikennepuiston toiminta on suunnattu alakouluikäisille ja sitä nuoremmille lapsille ja lapsiperheille. Toiminta on maksutonta ja ohjauksesta vastaavat kaupungin nuorisotyöntekijät sekä kesätyöntekijät. Liikennepuistossa lapsille järjestetään ajo-opetusta ja annetaan liikennekasvatusta. Lapsilla on myös mahdollisuus suorittaa liikennepuiston ajokortti.

Jalasjärven uudistettu liikennepuisto avataan 2.6.2025. Kuluvan kauden aikana alueelle rakentuu vielä huoltorakennus ja ympärysaita sekä viheristutukset. Pyrimme siihen, että liikennepuiston palvelut ovat kuitenkin koko kesälomakauden käytettävissä.

Aukioloajat:
2.6.-5.8.2025
maanantai – keskiviikko 12.00-19.00
torstai – perjantai 9.00-16.00
(juhannusperjantai 20.6. suljettu)

6.-30.8.2025
maanantai – keskiviikko 16.00-19.00
lauantai 10.00-15.00

Osoite: Kisatie 3, 61600 Jalasjärvi
Katso tästä sijainti kartalla.

Puh: 046 922 5774 (Liikennepuiston ohjaajat aukioloaikoina)

Jalasjärven liikennepuiston palautelomake

Liikennepuisto Jurva

Liikennepuiston toiminta on suunnattu alakouluikäisille ja sitä nuoremmille lapsille ja lapsiperheille. Toiminta on maksutonta ja ohjauksesta vastaavat kaupungin nuorisotyöntekijät sekä kesätyöntekijät. Liikennepuistossa lapsille järjestetään ajo-opetusta ja annetaan liikennekasvatusta. Lapsilla on myös mahdollisuus suorittaa liikennepuiston ajokortti.

Jurvan liikennepuisto toimii kesän 2025 koulun asfaltoidulla parkkialueella, kunnes täysin uusi liikennepuisto valmistuu viereiselle tontille.

Aukioloajat:
2.6.-1.8.2025
maanantai – keskiviikko 12.00-18.00
torstai – perjantai 9.00-15.00
(juhannusperjantai 20.6. suljettu)

Osoite: Uusitie 5, 66300 Jurva (skeittipuistoa vastapäätä)
Puh. 050 347 5818 (Liikennepuiston ohjaajat aukioloaikoina)

Jurvan liikennepuiston palautelomake

Tervetuloa viettämään mukavaa kesäpäivää liikennepuistoon!

Lisätietoja:

Salminen Petra
Nuoriso-ohjaaja, Jurva
petra.salminen@kurikka.fi
040 152 6817
Kauppatie 8, 66300 Jurva
Männikkö Netta
Nuoriso-ohjaaja, Jalasjärvi
netta.mannikko@kurikka.fi
040 572 3296
Knuuttilantie 6, 61600 Jalasjärvi
Keväänranta Tenho
Nuoriso-ohjaaja
tenho.kevaanranta@kurikka.fi
044 720 2450
Keskuspuistikko 20, 61300 Kurikka
Kytölä Harri
Nuorisotoimen päällikkö
harri.kytola@kurikka.fi
040 351 6760