Siirry sisältöön

Osayleiskaava Ruohoinenmäki

Osayleiskaavan kuvaus:

Solawind suunnittelee Ruohoinenmäen alueelle enimmillään 10 tuulivoimalan suuruista tuulivoimapuistoa. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään noin 261 metriä ja yksikköteho noin 7 MW.

Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa alueelle tuulivoimaloiden rakentaminen laatimalla AKL 77a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimaloiden rakennuslupien myöntämisen perusteena.

Maankäyttö- ja rakennuslaki:

  • (AKL 20§) Kunnan on huolehdittava alueiden käytön suunnittelusta ja maapolitiikan harjoittamisesta alueellaan.
  • (AKL 35§) Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella.
    Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi.
    Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain
    .
  • (AKL 36§) Kunnan tulee huolehtia tarpeellisesta yleiskaavan laatimisesta ja sen pitämisestä ajan tasalla.
  • (AKL 10 a luku, §77a, §77b, §77c) Tuulivoimarakentamista koskevat erityiset säännökset.

Käsittelyvaiheet:

  1. Kaupunginhallitus:
    • 25.3.2024 §70, päätös kaavoittamisesta.
  2. Ympäristölautakunta:
  3. Kuulutus vireille:
  4. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtävillä:
  5. Ympäristölautakunta
  6. Osayleiskaavaluonnos nähtävillä
  7. Ympäristölautakunta
  8. Kaavaehdotus nähtävänä
  9. Ympäristölautakunta
  10. Kaupunginhallitus
  11. Kaupunginvaltuusto
    • Päätös tuulivoimaa koskevasta osayleiskaavasta (AKL 37§).
    • Valitusaika kaupunginvaltuuston päätöksestä 30vrk.
  12. Kaupunginhallitus
    • Kuulutus päätöksen voimaantulosta kun kaava on saavuttanut lainvoimaisuuden (Mra 93§).

Osayleiskaava-aineisto, aloitusvaihe:

  • Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Suunnitelma-alueen sijainti:

Lisätietoja tuulivoimaa koskevasta hankkeesta antaa:

Kaavan laatija:

Hankkeesta vastaava:


Sulonen Kati
kaupungingeodeetti
kati.sulonen@kurikka.fi
044 735 5441
Peltoniemi Jukka
toimistoarkkitehti
jukka.peltoniemi@kurikka.fi
044 550 2667
Kurikan kaupungin kirjaamo
kurikan.kaupunki@kurikka.fi
(06) 451 3555 vaihde ark. klo 9–15
Mäkitie 47 A, 61300 Kurikka