Siirry sisältöön

Osayleiskaava Pahkaneva

Osayleiskaavan kuvaus:

Äijäntuuli Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa alueelle, joka sijaitsee Kurikan kaupungin Jurvan länsiosassa Pahkanevan alueella Teuvan ja Närpiön rajan läheisyydessä 1400 metriä Valkeanevantiestä pohjoiseen.

Osayleiskaavoitettava alue koostuu Teuvan kunnassa sekä Kurikan kaupungissa sijaitsevista osa-alueista. Kurikan puolelle olisi tarkoitus kaavoittaa yksi enintään 8 MW tuulivoimala, jonka kokonaiskorkeus olisi n. 300 metriä. Teuvan kunnan puolelle olisi tarkoitus kaavoittaa kaksi voimalaa. Hankkeen voimaloiden kokonaismäärä olisi täten kolme tuulivoimalaa.

Osayleiskaava laaditaan siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a §:n mukaisesti.

Maankäyttö- ja rakennuslaki:

  • Kunnan on huolehdittava alueiden käytön suunnittelusta ja maapolitiikan harjoittamisesta alueellaan. (Mrl 20§)
  • Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella.
    Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain. (Mrl 35§)
  • Kunnan tulee huolehtia tarpeellisesta yleiskaavan laatimisesta ja sen pitämisestä ajan tasalla. (Mrl 36§)

Käsittelyvaiheet:

  1. Kaupunginhallitus:
    • 20.6.2022 §175 (päätös tuulivoima koskevan osayleiskaavanlaadinnasta)
  2. Ympäristölautakunta:
    • 14.9.2022 §115
  3. Kuulutus vireille:
    • 26.10.2022
  4. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtävillä:
    • 26.10. – 25.11.2022
  5. Ympäristölautakunta
    • 28.6.2023 §35
  6. Tuulivoimaa koskeva osayleiskaavaluonnos nähtävänä:
    • Ajanjaksolla 9.8.-8.9.2023
      • Mahdolliset mielipiteenilmaisut koskien osayleiskaavaluonnosta on jätettävä nähtävänä oloaikana Kurikan kaupungin kirjaamoon.
    • Yleisötilaisuus 16.8.2023 klo 18.00-20.00 (kahvitarjoilu 17:30 lähtien)
      • Horonkylän Nuorisotalo
      • Teams –linkki tapahtumaan
  7. …Ympäristölautakunta
  8. …Kaavaehdotus nähtävänä
  9. …Ympäristölautakunta
  10. …Kaupunginhallitus
  11. …Kaupunginvaltuusto
    • Päätös tuulivoimaa koskevasta osayleiskaavasta (Mrl 37§)
    • Valitusaika kaupunginvaltuuston päätöksestä 30vrk
  12. Kaupunginhallitus
    • Kuulutus päätöksen voimaantulosta kun kaava on saavuttanut lainvoimaisuuden.
      (Mra 93§)

Kaavaluonnosvaiheen aineisto (tuulivoima oyk):

  1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Oas)
  2. Osayleiskaavakartta, luonnos
  3. Osayleiskaavaselostus, luonnos
    • Liite 1. Arkeologinen inventointi_Paukkakorpi_Pahkaneva
    • Liite 2. Meluselvitys_Paukkakorpi-Pahkaneva
    • Liite 3. Välkeselvitys_Paukkakorpi-Pahkaneva
    • Liite 4. Näkemäalueselvitys_Paukkakorpi-Pahkaneva
    • Liite 5. Havainnekuvat_Paukkakorpi-Pahkaneva
    • Liite 6. Luontoarvojen peruselvitys_Paukkakorpi-Pahkaneva

Suunnitelma-alueen sijainti:

Sulonen Kati
kaupungingeodeetti
kati.sulonen@kurikka.fi
044 735 5441
Peltoniemi Jukka
toimistoarkkitehti
jukka.peltoniemi@kurikka.fi
044 550 2667
Kurikan kaupungin kirjaamo
kurikan.kaupunki@kurikka.fi
(06) 451 3555 vaihde ark. klo 9–15
Laurintie 21, 61300 Kurikka