Siirry sisältöön

AK 19 Jalasjärven kirkonkylä, korttelit 536 ja 603 (Sepankatu-Alasinkuja)

Asemakaava kaupunginosa 19 Jalasjärven kirkonkylä, korttelit 536 ja 603

Asemakaava on vireillä valtatie 3 – valtatie 19 ja Sepänkadun rajaamalla alueella
Jalasjärven kirkonkylässä.

Suunnittelun kohteena on alue, joka sijoittuu Jalasjärven kirkonkylän pohjoispuolelle, Kivistönkylän alueelle. Kaavoitettava alue rajoittuu länsiosaltaan valtatie 3, pohjoisosalta valtatie 19 ja itäosaltaan Sepänkatuun. Kaava-alueella ja sen läheisyydessä toimii metalliteollisuuden tuotantolaitos sekä liikennepalveluasema.

Suunnittelun tavoite:
Suunnittelun tavoitteena on muodostaa asemakaavalliset edellytykset ympäristöhäiriötä aiheuttamattomalle teollisuus- ja varastorakentamiselle sekä toimitilarakentamiselle ja liikenteelle soveltuvaa korttelialuetta. Alueella toimivalla yrityksellä on tarve yritystoiminnan kehittämiselle. Täten alueella on lisärakennusoikeuden tarve ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan teollisuustoiminnan tarpeisiin. Lisäksi alueelle on sijoittumassa nesteytetyn kaasun käsittelyyn soveltuva laitoksia ja rakenteita. Kaavamuutoksessa otetaan huomioon tiesuunnitelmaan tehdyt mahdolliset muutokset.

Käsittelyvaiheet:

  1. Aloitusvaihe
    • Ympäristölautakunta: 19.11.2025 §167
    • Kuulutus vireille: 27.11.2025
  2. Valmisteluvaihe:
    • Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä
      asemakaavaluonnos nähtävillä: 27.11.2025 – 7.1.2026
    • Ehdotusvaihe:
    • Hyväksyntävaihe:
      • Ympäristölautakunta:
      • Kaupunginhallitus:
      • Kaupunginvaltuusto
    • Lainvoimaisuus:
      • Kuulutus kaavan voimaantulosta:

    Suunnitelma-alueen sijainti:


    Peltoniemi Jukka
    toimistoarkkitehti
    jukka.peltoniemi@kurikka.fi
    044 550 2667
    Kurikan kaupungin kirjaamo
    kirjaamo@kurikka.fi
    (06) 451 3555 vaihde ark. klo 9–15
    Mäkitie 47 A, 61300 Kurikka