YaRockSM rokkaa jälleen Kurikan Kampuksella 27.-28.3.2026
Yläkouluikäisten ja toisen asteen opiskelijoiden bänditapahtuma ja -kilpailu YaRockSM järjestetään Kurikassa 27.-28.3.2026. Tapahtumapaikkana toimii upea Kurikan Kampus.
Perjantaina kisataan toisen asteen sarja ja lauantaina yläkoulusarja. Yläkoulusarjaan osallistuville tapahtuma on kaksipäiväinen ja perjantaina heillä on ohjelmassa musiikin tekemiseen liittyviä työpajoja.
Tapahtuman järjestävät Kurikan kaupungin kulttuuritoimi yhteistyössä Kurikan yhteiskoulun, Kurikan lukion, Sedu Kurikan ja Kurikan Kampuksen kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Rytmi-Instituutti ja Lastenkulttuurikeskus Louhimo.
Mahdollisuus kilpailla, oppia ja verkostoitua
YaRockSM tarjoaa nuorten bändeille mahdollisuuden kisata Suomen mestaruudesta, saada asiantuntevaa palautetta sekä kartuttaa esiintymistaitoa ja verkostoitua samanhenkisten nuorten kanssa. Ehkä tärkeimpänä tavoitteena on antaa nuorille soittajille mieleenpainuvia ja kannustavia kokemuksia musiikillisella polulla. Bändien mukana tapahtumassa ovat omat musiikinopettajat omista kouluista.
Tänä vuonna tapahtumassa nähdään myös kansainvälistä väriä, kun mukaan saapuu Ruotsista delegaatio nuoria ja kokeneempia musiikintekijöitä. Heidän joukostaan tulee yhden työpajan vetäjät, bändikisan tuomari ja lisäksi he esiintyvät tapahtuman oheisohjelmassa perjantaina ennen palkintojenjakoa.
20 bändiä eri puolilta Suomea
Vuoden 2026 kisaan on ilmoittautunut yhteensä 20 bändiä, joista 11 yläkoulusarjaan ja 9 toisen asteen sarjaan. Osallistujia on tulossa lähialueiden lisäksi mm. Pietarsaaresta, Kouvolasta, Kiuruvedeltä, Pihtiputaalta ja Ylivieskasta. Mukana on kaikenlaisia kokoonpanoja pikkubändeistä suuriin luokkabändeihin ja musiikkityylit vaihtelevat laidasta laitaan.
Jokaisella bändillä on kymmenen minuuttia aikaa esittää omat kappaleensa. Esiintymisen jälkeen bändit saavat kuulla musiikin ammattilaisista koostuvan tuomariston palautteen. Kisavedon ja palautteen jälkeen bändit pääsivät vielä videohaastatteluun kertomaan tunnelmiaan.
Tavoitteena on antaa nuorille viimeisen päälle tyylikäs ja ammattimainen kokonaiskokemus artistina toimimisesta. Keikka isolla lavalla, kunnon valot ja äänentoisto, ammattilaispalaute ja suora striimi + sen tallenne ovat sellainen kombo, josta moni aloitteleva bändi voi vain haaveilla.
Merkittävässä roolissa YaRockSM-tapahtuman toteutuksessa on lähes 100-henkinen, pitkälti opiskelijoista ja talkoolaisista koostuva tekijätiimi, joka mahdollistaa ensiluokkaiset puitteet, palvelut ja sujuvan ja turvallisen tapahtuman kaikille osallistujille.
Aikataulu
Perjantai 27.3.
- 12:30 Tapahtuman avajaiset
- 13:00 Toisen asteen sarjan bändikilpailu alkaa
- 17:30 Toisen asteen sarjan palkintojen jako
Lauantai 28.3.
- 9:00 Yläkoulusarjan avajaiset
- 9:30 Yläkoulusarjan bändikilpailu alkaa
- 15:45 Yläkoulusarjan palkintojenjako
Vapaa pääsy ja suora lähetys verkossa
Yleisöllä on vapaa pääsy Kampukselle ja myös kahvila-ravintola palvelee koko tapahtuman ajan. Tapahtumaa on mahdollista seurata myös verkossa: Kaikki kilpailuesitykset, bändien haastattelut ja palkintojenjaot striimataan suorana Youtubeen KurikkaLIVE-kanavalle. Tapahtuman ääni-, valo-, kuvaus- ja striimaustekniikasta vastaavat ammattilaiset apunaan suuri joukko innokkaita ja osaavia opiskelijoita.
Lisätietoa:
Verkkosivut: https://yarocksm.fi
Facebook: Yarocksm
YaRockSM 2026 tuottajat:
Terhi Latvala
terhi.latvala@koulut.kurikka.fi / 040 8417893
Lauri Mäntykoski
lauri.mantykoski@kurikka.fi / 044 702 2464