Siirry sisältöön

SPEK ry tiedottaa: Varautumisen uusi työkalu helpottaa omaa pärjäämistä sähkökatkoissa

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö tiedottaa 25.10.2022

Etukäteisvarautuminen ja myös oman mukavuuden varmistaminen tekevät talven sähkökatkoista miellyttävämpiä. Varautumiskävely on yksi tapa varmistaa, että jokainen perheenjäsen löytää sähkökatkossa tarvittavat asiat helposti. Sähkökatko voi sattua silloinkin, kun lapsi on yksin kotona.

Nainen katsoo iloisena kuivaruokakaappiin.

Etukäteen tehty varautumiskävely auttaa pimeässä tavaroiden löytämistä kotona. Se voi myös helpottaa henkisesti talven mahdollisiin sähkökatkoihin suhtautumista.

Varautumiskävelyssä on kyse siitä, että kävellään kotona katsomassa, mistä löytyvät esimerkiksi paristokäyttöinen radio ja pullovesi sekä muut sähkökatkoissa tarvittavat tavarat. Idea on tuttu työpaikkojen turvallisuuskävelyistä, mutta nyt lähtökohtana on varautuminen. Kävelyn aikana huomataan myös, puuttuuko jotain.

– Moni kyllä tietää, että kotona on jossain taskulamppu tai paristoja, mutta löytyvätkö ne helposti hämärässä muiden tavaroiden joukosta? Entä onko retkikeitin kotona vai mökillä? Varautumiskävelyn aikana asia voidaan varmistaa ajoissa valoisaan aikaan. Samalla voi yhdessä pohtia omaa toimintaa sähkökatkossa, varautumisen asiantuntija Essi Kulju SPEKistä kertoo.

Tavaran määrä kodeissa on nykyään suuri. Vaikka kotona olisi siistiä, ei välttämättä ole selvää, tietävätkö kaikki perheenjäsenet, missä mikäkin tavara on. Sähkökatko voi sattua silloinkin, kun varautumishankinnoista vastannut perheenjäsen on poissa tai kun lapsi on yksin kotona.

Sähkökatkoon varautuja saa pohtia myös herkkuja ja hauskanpitoa

Hyvän mielen säilyttäminen auttaa pärjäämisessä. Mikä tahansa itseä ilahduttava asia kannattaa ottaa huomioon eikä keskittyä pelkästään taskulamppuihin ja paristoihin.

– Kyse ei ole vain pärjäämisestä vaan siitäkin, että tehdään mahdollisista sähkökatkoista mukavia itsellemme. Löytyykö kotoa esimerkiksi hyvin säilyviä herkkuja, pelejä, vähemmän sotkevaa askarreltavaa, hyvää luettavaa, sarjakuvia, ristisanoja, värityskirjoja tai vaikka seurapeliohjeita ja kivan radio-ohjelman aikataulu muussa kuin elektronisessa muodossa, Kulju kysyy.

Parhaimmillaan sähkökatko menee nopeasti ohi, mutta pitkittynyttä tilannettakin on hyvä etukäteen miettiä.

Onko kotivara kunnossa vai koronan alussa hankittua?

Sähkökatkoja voi sattua eri syistä. Tänä talvena niiden todennäköisyys on suurempi energiatilanteen takia. Suunnitellut sähkökatkot voivat kestää pari tuntia, mutta suunnittelemattomiakin sähkökatkoja voi sattua esimerkiksi syysmyrskyn aikaan.

Omaa oloa voi helpottaa varautumalla etukäteen muun muassa hankkimalla kotivaraa. Kotivara on puskuria, jota käytetään ja täydennetään arjessa koko ajan. Silti osalla saattaa olla kaapeissa jo vanhentunutta ruokaa, jonka parasta ennen -päiväyksiä ei ehkä muista.

– Viimeksi suomalaiset innostuivat varautumisesta koronan alkaessa. On hyvä idea kurkistaa keittiön kaappeihin ja varmistaa, onko siellä säilytettävä ruoka edelleen käypää tavaraa, Kulju vinkkaa.

Riittävä valaistus ehkäisee kaatumisia sähkökatkoissakin

Jos kodin tavarat ovat kovin levällään, on onnettomuuksien riski sähkökatkon aikaan hämärässä suurempi. Kaatuminen on yleisin sairaalahoitoa vaativa tapaturma, josta voi aiheutua terveydelle ja työnteolle haittaa.

Ikääntyneille kaatuminen on erityinen riski, joka voi johtaa sairaalahoidon lisäksi myös kuolemaan.

– Voi olla fiksua varmistaa, että omassa kodissa ja iäkkäämpien läheisten kotona on riittävästi valonlähteitä sähkökatkoja ajatellen. Pari taskulamppua voi olla hyvä alku, mutta kaupoista saa melko edullisestikin erilaisia paristokäyttöisiä tai ladattavia pienempiä valaisimia, Kulju sanoo.

SPEK suosittelee paristollisia led-valaisimia, taskulamppuja ja otsalamppuja perinteisten kynttilöiden sijaan onnettomuusriskin vähentämiseksi.

Tee varautumiskävely kotona näin

  1. Ota esille lista sähkökatkoissa tarvittavista asioista ja kirjoita siihen, mitä kotona tarvitaan sähkökatkon varalta. Koska kodit ja perheet ovat erilaisia, mieti, mitä juuri teillä tarvitaan.
  2. Tarkista tavarat ja niiden parasta ennen -päiväykset. Laita pois vanhentuneet.
  3. Kirjoita puuttuvat tarvikkeet listaan ja hanki ne ajoissa kotiin.
  4. Kun tavaroiden paikat ovat selvillä, kävelkää yhdessä koko perheen kanssa kotona ja katsokaa, mistä tarvikkeet löytyvät ja käykää läpi, miten niitä käytetään.

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.

Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle. Jos kotoa löytyy 72 tunnin varautumissuosituksen mukaisesti kotivaraa ja muita tarvikkeita, pärjää itse paremmin ja auttaa viranomaisia keskittämään voimia heikommin pärjäävien auttamiseen.

Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta

  • Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esim. ämpäreitä
  • Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (juomaveden tarve on n. 2 litraa/hlö/vrk)
  • Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
  • Sellaisenaan syötävää ruokaa
  • Ruokaa lemmikeille
  • Paristoilla toimiva radio
  • Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
  • Paristoja
  • Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
  • Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
  • Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
  • Välttämättömät lääkkeet
  • Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
  • Jätepusseja wc:tä varten
  • Leveä, paksu teippi
  • Kertakäyttöastioita ruokailuun
  • Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
  • Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten
Viranomaisten ja järjestöjen 72 tuntia -varautumissuositus

Lisätietoja tarvittaessa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön verkkosivuilta: https://www.spek.fi/varautumisen-uusi-tyokalu-helpottaa-omaa-parjaamista-sahkokatkossa/