Siirry sisältöön

Liikuntatoimen kesä

KUNTO-liikuntaryhmät jatkuvat juhannusviikolle saakka.
☀️Jalasjärvellä keskiviikkoisin klo 9-10 Lamminjärven ulkokuntosalilla. Viimeinen kerta ennen kesätaukoa 17.6. (säävaraus Kiuaskallion Liikuntahallin painimatolla).
☀️Kurikassa torstaisin klo 10-11 Tuiskulan koululla. Liikuntasalin ylätasanteella 28.5. ja koulun pihassa 11.6 ja 18.6. Huom! 4.6. ei ohjausta.
Mahdollisista muutoksista tiedotetaan Liikuntatoimen somekanavilla. Juhannuksena ryhmät jäävät kesätauolle ja jatkuvat jälleen syksyllä.

KUNTO-liikuntaryhmät ovat suunnattu pikkulapsiperheiden vanhemmille ja muille kotona oleville työikäisille aikuisille (kesällä myös esim. lomalaiset). Ohjaus keskittyy aikuisten lihas- ja peruskunnon vahvistamiseen ja ylläpitoon sekä liikkuvuuteen. Jokainen osallistuja treenaa omalle kunnolle sopivalla intensiteetillä. Mukaan voi ottaa kotona olevat lapset, mutta heille ei järjestetä ohjausta ja erillistä valvontaa. Huomioithan tämän erityisesti ulkokerroillamme! Ulos voit myös ottaa pienimmille lapsille kaukaloa/rattaita/vilttiä, joissa viettää aikaa. Tervetuloa juuri niillä voimavaroilla ja kunnolla mitä tällä hetkellä olet!


Senioreiden Hyvinvointipäivä Kurikan Monnarilla keskiviikkona 10.6. klo 13.00-15.30

Päivän ohjelma:
13.15 Liikuntatoimenpäällikkö Annukka Siltakorpi
13.30 Liikuntahetki, Mehiläinen Kurikka
14.00 Mielen voimaa luento, Hanna Luoma, MIELI Lakeuden mielenterveys ry
14.45 Kahvit

Paikalla näytteilleasettajia klo 13.00-15.30 ja kaupungin soveltavan liikunnanohjaaja sekä hyvinvointiohjaaja.


Perheiden laavuretki torstaina 11.6. Ketunlenkin uudelle Kettulaavulle klo 10-13.
Tervetuloa tutustumaan Kettulaavuun (Jyrän päiväkodin lapset ovat päättäneet laavulle nimen)! Paikalla liikunnanohjaaja sekä Avoin päiväkoti Sopeva. Laavulla mahdollisuus nuotioeväisiin, joten pakkaa omat eväsherkut reppuun mukaan! Lisäksi lapsille pientä luontotekemistä.

Saapuminen: Lyhin reitti ja parkkeeraus tapahtuu parkkipaikalle Jyräntie 81, 61300 Kurikka. Ketunlenkin luontopolun alkuun on asetettu matkalle tekemistä lapsille sekä viitoitus laavulle. Esteettömästi (ei ajoneuvokulkua) esimerkiksi vaunujen kanssa, voit saapua laavulle vesitornin mäen kautta kuntorataa pitkin (noin 700m). Viimeinen noin 100-200m laavulle on luontopolkua, joka on esimerkiksi vaunuilla hankalakulkuista.

Lisätietoa liikuntatoimen somekanavilta!


Leikkipuistojumppa aikuisille Lehtohaan leikkipuistossa (Norsupuisto terveyskeskuksen lähellä) tiistaina 16.6. klo 10-10.30 osana Sopevan leikkipuistotreffejä. Leikkipuistojumpan tavoitteena on herättää aikuista näkemään oman liikkeen mahdollisuus osana perheen leikkipuistokäyntiä. Lasten laitteet ja penkit sekä vapaa tila mahdollistavat leikin ohella aikuisen liikkumisen istumisen sijaan.


Cooperin testi Kurikan yleisurheilukentällä keskiviikkona 17.6. klo 12.00. Ilmoittautuminen juoksuun alkaa klo 12.00, jonka jälkeen pieni omatoiminen tai yhteinen lämmittely. Juoksu aloitetaan klo 12.30. Syksyllä tulossa muita kunto- ja hyvinvointitestejä.


Porrastreeniä ja Puistopilatesta heinäkuussa Kurikassa ja Jalasjärvellä!

Maksuttomat kertatreenit Kurikan Urheilupuiston kuntoportaissa sekä Jalasjärven Kiuaskallion kuntoportaissa takaavat hyvän poltteen ja hien muustakin syystä kuin kesäauringosta! Vaihtoehtoisesti tarjolla on myös rauhallisempaa puistopilatesta Kurikan urheilupuistossa sekä Lamminjärven rannalla Jalasjärvellä. Otathan oman maton/alustan puistopilatekseen! Ohjatuilla tuokioilla pärjäävät kaiken kuntoiset ja ikäiset mukana, harjoitukset skaalataan kaikille sopivaksi. Huom! Säävarauksella, seuraa tarvittaessa tiedotetta some-kanavillamme.

Jalasjärvellä:

Porrastreeni: ke 15.7. klo 9.30-10.15, Kiuaskallion kuntoportaissa (osoite: Lempilaaksontie 61D).

Puistopilates: ke 15.7. klo 10.30-11.00, Lamminjärven ulkokuntosalin läheisyydessä (osoite: Kisatie 2).

Kurikassa:

Porrastreeni: to 23.7. klo 9.30-10.15, Urheilupuiston kuntoportaissa (osoite: Tanelintie 6).

Puistopilates: to 23.7. klo 10.30-11.00, Urheilupuiston ulkokuntosalin läheisyydessä (osoite: Tanelintie 6).


Perheiden laavuretki perjantaina 31.7. Saarijärven luontoreitille ja laavulle klo 10-13.
Tervetuloa tutustumaan Saarijärven laituri- ja luontopolulle! Laavulla mahdollisuus nuotioeväisiin, joten pakkaa omat eväsherkut reppuun mukaan! Lisäksi lapsille pientä luontotekemistä. Saarijärven laavu ja reitti on esteetön. Paikalla liikunnanohjaaja Kurikan liikuntatoimesta.

Saapuminen: Lyhin reitti ja parkkeeraus tapahtuu parkkipaikalle Tampereentie 2525, 61720 Koskue. Saarijärvi sijaitsee Jalasjärven keskustasta noin 20km Parkanon suuntaan, aivan ison tien vieressä. Parkkipaikan läheisyydessä toimii ravintola-kahvila sekä uimaranta. Laavulle kuljetaan esteetöntä laituria ja luontopolkua pitkin. Laavun läheisyydessä myös wc, joka ei ole reitin tavoin esteetön.

Lisätietoa liikuntatoimen somekanavilta!


Uimakoulut
Kurikan Molskis ja Polskis uimahalleissa sekä Jurvan maauimaloissa järjestetään uimakouluja touko-heinäkuussa. Kurkista vapaat paikat ja ilmoittaudu: uimakoulut


Vapaa-aikatoimen kesäesite

Kurikan kaupungin vapaa-aikatoimi järjestää kesällä monipuolista ohjelmaa lapsille, nuorille ja perheille. Kurikan kesä 2026 -esite kokoaa kesän osalta vapaa-aikatoimen toimintoja ja palveluita. Tarjolla on muun muassa liikennepuistotoimintaa, uimakouluja, päivä- ja yöleirejä, kesätori-iltoja sekä retkiä huvipuistoihin.

Kesällä voi myös liikkua omatoimisesti – tarjolla on mm. uimarantoja, retkikohteita, liikuntapaikkoja, leikkipuistoja, skeittiparkkeja ja aktiviteettipuistoja.

Tutustu esitteeseen tarkemmin: