Siirry sisältöön

Kurikan kaupunki tukee Ukrainaa monin tavoin

Kurikan kaupunki tiedottaa 14.3.2022

Kurikan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan maanantaina 14.3.2022 päättänyt tukea Ukrainasta sotaa pakenevia. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan varata 100 000 euroa käytettäväksi Ukrainan kriisin humanitäärisen avun kaltaisiin tarkoituksiin Kurikan kaupungin alueella. Humanitäärinen apu tarkoittaa pääasiassa materiaalista ja logistista tukea esimerkiksi sotien, konfliktien tai luonnonkatastrofien vuoksi kärsiville. Kurikassa avun tarve voi olla esimerkiksi sota-alueilta saapuvien ihmisten päivittäisen elämän, ruoka-avun, lääkkeiden tai majoituksen tukemista. Määrärahan käyttö rajataan edellä mainittujen kansainvälisten periaatteiden mukaisiin tarkoituksiin. Kurikan kaupunginhallitus teki jo aiemmin 3.3.2022 kokouksessaan päätöksen lahjoittaa 5000 euroa Ukrainan tukemiseen Suomen Punaisen Ristin Kurikan osaston kautta.

Kaupunginvaltuusto ja -hallitus lähettävät päätöksillään vahvan viestin Kurikan sitoutumisesta ukrainalaisten auttamiseen.

Kurikan verkkosivuilla on tietoa kaupunkiin saapuville ukrainalaisille sekä tarpeellisia yhteystietoja. Maahanmuuttokoordinaattori Mirva Pirneskoski neuvoo ja auttaa maahan ja kaupunkiin saapuvia ukrainalaisia heidän yksilöllisissä tilanteissaan. Kaupungin verkkosivuilla on myös lomake, jonka kautta kuntalaiset voivat halutessaan ilmoittaa majoitusmahdollisuuksista ukrainalaisille.

Useat kurikkalaiset yksityishenkilöt, yritykset ja yhdistykset haluavat olla aktiivisesti auttamassa ukrainalaisia, ja ovat lyhyessä ajassa toteuttaneet monia vaikuttavia tukiprojekteja.