Siirry sisältöön

Maapoliittinen ohjelma

Maapolitiikan harjoittaminen kuuluu kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Maapolitiikalla tarkoitetaan kaupungin maanhankintaan, -luovutukseen, kaupungin maaomaisuuden hallinnointiin ja yksityisen maan kaavoittamiseen sekä yksityisessä omistuksessa olevien rakentamiskelpoisten tonttien rakentamisen edistämiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä.

Maapoliittisessa ohjelmassa kaupunki päättää toimintatavoista, joita maapolitiikassa
käytetään sen tavoitteisiin pyrittäessä. Jotta maankäytölle asetetut toiminnalliset, laadulliset ja taloudelliset tavoitteet voivat toteutua, tulee kaikkien maankäytön ohjauksen toimenpiteiden vaikuttaa samaan suuntaan. Kunnan maapoliittisen ohjelman laatimisen tavoitteena on luoda pitkäjänteiset linjaukset maapolitiikan harjoittamiseen. Kuntalaisten näkökulmasta tärkeitä tavoitteita ovat kunnan toiminnan ennustettavuus sekä kuntalaisten tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu maapolitiikan toimissa.

Kurikan kaupungin maapoliittisen ohjelman laatimista varten perustettiin maapoliittinen työryhmä, joka on koostunut sekä kaupungin viranhaltijoista että luottamushenkilöistä. Maapoliittinen ohjelma tarkistetaan valtuustokausittain sekä tarvittaessa kaupunkistrategian tai yleiskaavoituksen niin vaatiessa. Tarkistuksen yhteydessä arvioidaan maapolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden ajantasaisuutta sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamista

Lue maapoliittinen ohjelma kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä

Maapoliittinen ohjelma