Siirry sisältöön

Kaupunginhallituksen kokouksen tiivistelmä 25.8.2025

167 § Tietotilinpäätös 2024

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi tietotilinpäätöksen vuodelta 2024.

168 § Tiedonhallintamallin päivitetty versio

Tiedonhallintamalli on viranomaisen lakisääteinen kuvaus tiedonhallinnan toteuttamisesta organisaation tehtävissä. Se perustuu tiedonhallintalakiin (906/2019) ja tukee hyvää hallintoa, tiedon saatavuutta, riskienhallintaa sekä sähköisten palvelujen turvallista kehittämistä. Malli sisältää mm. toimintaympäristön ja tehtävien kuvauksen, tietovarannot ja -järjestelmät, tietoturvatoimet, tiedon elinkaaren hallinnan sekä ylläpidon ja muutoshallinnan.

Kaupunginhallitus hyväksyi tiedonhallintamallin päivitetyn version.

169 § Päätökset kunnan valtionosuuksista ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2025

Valtiovarainministeriö on 24.6.2025 tekemällään päätöksellä muuttanut 19.12.2024 annettua vuoden 2025 kunnan peruspalvelujen valtionosuuspäätöstä. Päätöksen mukaan kunnille maksetaan vuoden 2025 peruspalvelujen valtionosuutta lisää 1,58 euroa/asukas.

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi valtiovarainministeriön ja opetus- ja
kulttuuriministeriön päätökset ja päättää tyytyä päätöksiin.

170 § Konserniraportointi

Kaupunginhallitukselle esiteltiin tytäryhtiöiden osavuosiraportit ajalta 1.1.–30.6.2025 (Kurikan Toimitilat Oy, Kurikan Vesihuolto Oy, Kurikan Energia Oy, Ilmajoen Lämpö Oy, Kiinteistö Oy Kärrykartano ja Kiinteistö Oy Kurikan Teollisuussolu).

Kaupunginhallitus päätti merkitä raportit tiedoksi.

171 § Määrärahan siirto talousarvion käyttövarallisuudesta investointeihin

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että elinvoimalautakunnan investointiosaan lisätään 30 210 euron lisämääräraha Magneetin alueen pylonin valolaatikoiden hankinta- ja asennuskustannuksiin. Määräraha katetaan lisäämällä käyttötalouden tuloja 14 150 eurolla (valomainospaikkojen myyntitulot) ja vähentämällä kuluja 16 060 eurolla.

172 § Kaupunginhallituksen edustajan nimeäminen yhteistoimintaryhmään

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä toimikaudekseen yhteistoimintaryhmään jäseneksi Mikko Säntin ja tälle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Esa Mäki-Lohiluoman.

173 § Täyttölupa toimistosihteerin tehtävään

Kaupunginhallitus antoi täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan toimistosihteerin
tehtävään 1.9.2025 alkaen.

174 § Täyttölupa kunnaneläinlääkärin virkaan

Kaupunginhallitus antoi täyttöluvan kunnaneläinlääkärin virkaan toistaiseksi 14.10.2025 alkaen.

175 § Täyttölupa kaupungingeodeetin virkaan

Kaupunginhallitus antoi täyttöluvan kaupungingeodeetin virkaan toistaiseksi 1.10.2025 alkaen.

176 § Otto-oikeuden käyttäminen kaupungingeodeetin 17.6.2025 § 15 päätökseen: Turvetuotantoalueen jatkovuokraaminen Neova Oy:lle Isonevan tuotantoalueelta

Kaupunginhallitus kävi evästekeskustelun vuokrasopimuksesta.

177 § Ilmastoyhteistyön jatkaminen vuosina 2026-2030 sekä julkisen alan energiatehokkuussopimukseen liittyminen kaudelle 2026-2035

Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupunki jatkaa kuntien yhteistä ilmastotyötä vuosien 2026-2030 aikana siten, että Lapuan kaupunki koordinoi yhteistyötä ja yhteistyön vuosittaiset rahoitusosuudet ovat yllä olevan taulukon mukaiset. Lisäksi Kurikan kaupunki liittyy Julkisen alan energiatehokkuussopimuksiin kaudelle 2026-2035.

178 § Mt 689 jkpp-väylän rakentaminen välille Jaakontie – Hietikko-Laurilantie, urakoitsijan valinta

Kaupunginhallitus päätti merkitä aikataulumuutoksen tiedoksi ja huomioida vuoden 2026 talousarviossa tarvittavan määrärahan loppuosan, joka tarkentuu syksyyn 2025 mennessä, kun työt ovat käynnistyneet ja urakoitsijan tarkempi aikataulutus on selvillä.

179 § Iloniemen vanhan koulun rakennusten ja määräalan myynti

Iloniemen vanha koulu ja siihen liittyvä määräala oli myytävänä nettihuutokaupassa, jossa korkein tarjous oli 70 euroa. Kaupunginhallitus päätti hylätä tarjouksen esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti.

180 § Toimikunnan perustaminen Säläisjärven alueen kehittämiseksi

Esa Mäki-Lohiluoma esitti Mikko Säntin ja Leena Rinta-Kiikan kannattamana, että
tekninen lautakunta ja elinvoimalautakunta ottavat asian haltuun puheenjohtajien
toimesta ja lautakunnat nimeävät paikallisen jurvalaisen edustajan tähän työryhmään molemmista lautakunnista. Puheenjohtajat kuuluvat myös toimikuntaan.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Esa Mäki-Lohiluoman ehdottaman
toimikunnan valtuustokaudeksi.

181 § Valtuustoaloite suosituksesta kotiintuloajoiksi lapsille ja nuorille

Kaupunginhallitus päätti merkitä vapaa-aikalautakunnan päätöksen tiedoksi ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

182 § Vanhusneuvoston nimeäminen

Kaupunginhallitus päätti valita vanhusneuvostoon toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2027 seuraavat henkilöt:

Jäsen Varajäsen
Pirkko Laulaja Timo Laurila
Pertti Rantaniemi Anna-Liisa Granqvist
Riitta Laihosola Veikko Koski-Laulaja
Tapio Hongisto Liisa Rantanen
Sirpa Kinnari Irma Kälviäinen
Sinikka Harjunpää Ulla Lehtonen
Tuula Mäkelä Sinikka Puskala
Alpo Juvonen Antti Korkiamäki

Puheenjohtajaksi valittiin Riitta Laihosola ja varapuheenjohtajaksi Pirkko Laulaja.

183 § Vammaisneuvoston nimeäminen

Kaupunginhallitus päätti vammaisjärjestöjen ehdotuksen mukaisesti nimetä vammaisneuvostoon toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2027 seuraavat henkilöt:

Jäsen Varajäsen
Eija Mäntymäki Annikki Hahto
Marja-Leena Kaari Jarna Kallio
Toni Päivärinta Liisa-Sisko Jokipii
Timo Kivistö Matti Myllyniemi
Mervi Valkama Matti Kingelin

Vammaisneuvoston toimintasäännön 2 §:n mukaisesti neuvosto nimeää itse
vammaisneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vammaisneuvostoon
valituista jäsenistä.

184 § Kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpano

Kaupunginhallitus päätti todeta kaupunginvaltuuston päätökset laillisiksi ja panna ne täytäntöön.

185 § Pöytäkirjoja

Kaupunginhallitus päätti merkitä seuraavat pöytäkirjat tiedoksi ja todeta, että niissä ei ole käsiteltäväksi otettavia asioita.

  • Elinvoimalautakunta 18.6.2025
  • Tekninen lautakunta 18.6.2025
  • Hallintojohtaja 20.6.2025 § 10
  • Hallintojohtaja 22.6.2025 § 11
  • Hallintojohtaja 23.6.2025 § 12
  • Hallintojohtaja 24.6.2025 § 13
  • Henkilöstöjaosto 24.6.2025
  • Ympäristölautakunta 25.6.2025
  • Hallintojohtaja 29.7.2025 § 14
  • Hallintojohtaja 31.7.2025 § 15
  • Hallintojohtaja 5.8.2025 § 16
  • Hallintojohtaja 7.8.2025 § 17
  • Hallintojohtaja 8.8.2025 § 18
  • Talousjohtaja 8.8.2025 § 3
  • Talousjohtaja 18.8.2025 § 4
  • Kaupungingeodeetti 20.8.2025 § 19

186 § Tiedoksi saatettavat asiat

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi seuraavat asiat:

  • Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston pöytäkirja 9.6.2025
  • Vuoksin yhtymähallituksen pöytäkirja 12.6.2025
  • Vuoksin yhtymävaltuuston pöytäkirja 12.6.2025
  • Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 16.6.2025
  • Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen pöytäkirja 17.6.2025
  • Seinäjoen kaupungin kirjelmä joukkoliikennehankkeesta 17.6.2025
  • OKM:n ja STM:n kirje 17.6.2025
  • Kurikan Reserviläiset ry:n anomus 18.6.2025
  • Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö 18.6.2025
  • Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntopyyntö 18.6.2025
  • Lapuan kaupunginhallituksen päätös 23.6.2025 § 252
  • Etelä-Pohjanmaan liiton nimeämispyyntö 23.6.2025
  • Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 23.6.2025 § 51
  • Osoitteessa Vaasantie 371 sijaitsevan rakennuksen osan purkamislupapäätös 23.6.2025
  • Etelä-Pohjanmaan liiton kommenttipyyntö 24.6.2025
  • Vastaus Kuntaliiton tietopyyntöön 25.6.2025
  • Vaasan hallinto-oikeuden päätös 26.6.2025 nro 860/2025
  • Tasavallan presidentin kanslian vastaus 30.6.2025
  • STM:n lausuntopyyntö 30.6.2025
  • Numera Palvelut Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja 30.6.2025
  • Valtiovarainministeriö pyytää lausuntopyyntö 7.7.2025
  • Valtiovarainministeriön hakukirje 12.8.2025
  • Osoitteessa Konstantie 3 / Paulaharjuntie 10 sijaitsevien rakennusten purkamislupapäätös 13.8.2025
  • ABO Energy Suomi Oy:n kirje 15.8.2025
  • Kunnaneläinlääkärien kannanotto 19.8.2025
  • Kuntaliiton johtoryhmän linjaus 20.8.2025
  • Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen esityslista 22.8.2025
  • SEAMK Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 22.8.2025
  • Vuoksin yhtymävaltuuston kokous 27.8.2025
  • Seinäjoki Areena Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 29.8.2025
  • Työn Vuoksi – työllisyysseminaari 2.9.2025
  • Etelä-Pohjanmaan Musiikkiopiston ylimääräinen yhtiökokous 2.9.2025
  • Kurikan Toimitilat Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 9.9.2025