Kaupunginhallituksen kokouksen tiivistelmä 24.8.2026
139 § Talousarvion toteutuminen ajalla 1.1.–30.6.2026
Kaupunginhallitus merkitsi talousarvion toteutumisen ajalta 1.1.–30.6.2026 tiedoksi ja antoi sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
140 § Päätökset kunnan valtionosuuksista ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2026
Kaupunginhallitus merkitsi valtiovarainministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset tiedoksi ja päätti tyytyä niihin.
141 § Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2026
Kaupunginhallitus päätti, ettei Kurikan kaupunki hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuodelle 2026.
142 § Rahavarojen ja arvopaperien tarkastus
Kaupunginhallitus merkitsi rahavarojen ja arvopaperien tarkastuskertomuksen tiedoksi.
143 § Hakemus väliaikaisrahoituksesta Keskikylän Nuorisoseura ry:n Energiatehokas Harjula -hankkeeseen
Kaupunginhallitus päätti myöntää Keskikylän Nuorisoseura ry:lle 70 000 euroa hankeaikaista lainaa enintään vuodeksi 0,5 prosentin kiinteällä korolla. Lainan vakuutena ovat panttikirjakiinnitys kiinteistöön 164-406-3-49 ja täydentävästi johtokunnan jäsenten henkilötakaukset, ja lainan nostaminen edellyttää Elinvoimakeskuksen myönteistä avustuspäätöstä.
144 § Seinäjoen koulutuskuntayhtymän talouslukujen raportointi ylläpitäjäkunnille ajalta tammi–kesäkuu 2026
Kaupunginhallitus merkitsi raportoinnin tiedoksi.
145 § Konserniraportointi
Kaupunginhallitus merkitsi konserniyhtiöiden osavuosiraportit tiedoksi.
146 § Lausunto Varkelle Kiinteistö Oy Kärrykartanon vuokratalon purkamisesta
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.
147 § Lausunto Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta vuosille 2026–2034
Kaupunginhallitus päätti yhtyä Etelä-Pohjanmaan liiton lausuntoon.
148 § Pöytäkirjoja
Kaupunginhallitus merkitsi esitetyt pöytäkirjat tiedoksi.
149 § Tiedoksi saatettavat asiat
Kaupunginhallitus merkitsi esitetyt asiat tiedoksi.
Lue pöytäkirja kokonaisuudessaan