Siirry sisältöön

Tupakkatuotteet ja nikotiininesteet

Tupakkalaissa säädetään toimenpiteistä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden käytön aloittamista, edistetään niiden käytön lopettamista ja suojellaan väestöä tupakansavulle altistumiselta. Lain tavoitteena on ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden käytön loppuminen.

Terveystarkastajat valvovat tupakan ja muiden tupakkatuotteiden myynnin, rajoitusten ja tupakointikieltojen noudattamista sekä lainsäädännön noudattamista. Tupakkalain mukainen valvonta toteutetaan normaalin tarkastustoiminnan yhteydessä. Jos tarkastuksissa havaitaan lainvastaista myyntiä, voidaan tupakkatuotteiden myyntilupa peruttaa. Esilläpitokiellon rikkominen on rangaistavaa tupakan markkinointirikkomuksena.

Tupakkalain mukaan tupakkatuotteiden ja niiden tavaramerkkien esilläpito vähittäismyynnissä on kielletty. Tupakkatuotteita ja niiden tavaramerkkejä saa pitää esillä sellaisessa erillisellä sisäänkäynnillä varustetussa myyntipaikassa (ns. tupakkakaupassa), jossa myytäviä tupakkatuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei voida nähdä myyntipaikan ulkopuolelta.

Tupakkatuotteiden myynti on luvanvaraista. Tupakan vähittäismyyntilupaa haetaan sähköisesti Yrityssuomi.fi -sivuston kautta. Myyntiluvan hakijalla tulee olla laadittuna myyntipaikkakohtainen omavalvontasuunnitelma. Lupahakemussivulla on ohjeet hakumenettelystä ja liitteistä sekä omavalvontasuunnitelman laatimisesta.

Hakemus tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntiin

Tupakan, nikotiininesteiden ja nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupahakemuksen käsittelystä sekä vuotuisesta valvonnasta peritään ympäristöterveyslautakunnan hyväksymän taksan mukainen maksu.

Tupakkalain mukaan tupakkatuotteiden, tupakan vastikkeiden, tupakointivälineiden, nikotiininesteiden ja sähkösavukkeiden myyntipisteessä on oltava asiakkaiden hyvin havaittavissa oleva myynnin ikärajoista kertova ilmoitus: ”Tupakkatuotteiden, tupakan vastikkeiden, tupakointivälineiden, sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden myynti alle 18-vuotiaalle on kielletty.”

Myyntikieltoilmoituksen on oltava sellaisessa paikassa, että asiakas voi lukea sen vaivatta myyntitilanteessa. Voit tulostaa Valviran laatiman myyntikieltoilmoituksen omaan käyttöösi.

Tupakan jäljitettävyys

Tupakan vähittäismyyjät hakevat tarvittavat koodit täältä: www.idissuer.fi

  1. Rekisteröidy
  2. Kirjaudu
  3. Rekisteröi talouden toimijan tunnistekoodi (Y-tunnus) ja toimintayksikön tunnistekoodi (Myyntipaikka)
  4. Ilmoita terveystarkastajalle koodit, terveystarkastaja vie koodit myyntiluparekisteriin.

Linkit

Tupakkalaki
Tupakka, Valvira

Nikotiinivalmisteet

Tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettuja nikotiinikorvausvalmisteita saa myydä apteekkien lisäksi tupakkaa myyvissä kaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa. Nikotiinivalmisteiden myynti on luvanvaraista. Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupaa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella tai lomakkeella. Hakemukseen tulee sisältyä seuraavat asiat:

  1. hakijan nimi tai yhteisön toiminimi ja yhteystiedot, yritys- ja yhteisötunnus sekä nikotiini valmisteiden myyntipaikkojen osoitteet
  2. selvitys nikotiinivalmisteiden säilytyksestä (lämpötilaketjun ja viimeisen myyntipäivän seuranta) ja siitä, miten myynnin valvonnasta huolehditaan (miten valmisteet sijoitetaan myymälässä ja miten myynnin ikärajaa valvotaan)
  3. myynnistä vastaavaan nimi ja yhteystiedot
  4. nikotiinivalmisteiden myyntipaikassa sijaitsevien myyntipisteiden lukumäärä ja selvitys niiden sijainnista.
Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin

Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan saaneen on ilmoitettava tietojen muutoksista tai myynnin lopettamisesta terveystarkastajalle. Terveystarkastaja ilmoittaa luvan myöntämisestä ja myynnin lopettamisesta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle (Fimea).

Valvonta-alueen kohteisiin tehdään tarkastuksia valvontasuunnitelman mukaisesti ja tarvittaessa kuluttajien tekemien ilmoitusten perusteella. Tarkastuksella havaittujen säännösten vastaisen menettelyn johdosta kunta voi peruuttaa nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan määräajaksi tai kokonaan.

Linkit

Lääkelaki

Hanka Sari
terveystarkastaja (virkavapaalla)
Jyläskoski Minna
terveystarkastaja
minna.jylaskoski@kurikka.fi
040 590 3949
Asematie 5, 60800 Ilmajoki