Siirry sisältöön

Allasvedet

Uima-allasvesien valvonta

Yleisessä käytössä olevien uimahallien ja kylpylöiden sisä- ja ulkoaltaiden vesiä sekä vastaavien laitosten, kuten esimerkiksi hoito- ja oppilaitosten ja hotellien altaiden vesiä valvotaan allasvesiasetuksen mukaisesti. Allasvedessä ei saa olla pieneliöitä, loisia eikä mitään muitakaan aineita sellaisia määriä tai pitoisuuksia, että ne voivat aiheuttaa vaaraa ihmisten terveydelle.

Allasvesi, Valvira

Allasveden laatu ja näytteenotto

Allasveden hygieeninen laatu turvataan ensisijaisesti klooridesinfioinnilla. Vedenkäsittelyn lisäksi uima-allastilojen siisteys ja kunto vaikuttavat veden puhtauteen. Myös uimahallin muita olosuhteita valvotaan terveydensuojelulain nojalla.

Uimareilla on vaikutusta allasveden puhtauteen. Ennen altaaseen menoa on peseydyttävä, tämä on muistettava myös saunomisen jälkeen. Infektiotaudit voivat levitä pintojen välityksellä, joten oleskelua allastiloissa tulisi välttää sairaana ollessa.

Uima-altaiden veden näytteenottotiheys määräytyy pääosin kävijämäärän perusteella. Yleisistä uimahalleista tutkitaan allasvesinäytteitä vähintään neljä kertaa vuodessa, usein tätäkin enemmän.

Laakkonen Saana
terveystarkastaja
saana.laakkonen@kurikka.fi
044 790 2456
Asematie 5, 60800 Ilmajoki