Siirry sisältöön

Katselmukset

Lupapiste.fi -palvelu

Viranomaiskatselmuksista on määrätty Maankäyttö- ja rakennuslain 150 §:ssä.

Rakennuksen paikalleen merkitseminen tilataan kaupungilta, jos merkitseminen on lupapäätöksen katselmukseksi kirjattu. Mittausesimies merkitsee rakennuksen maastoon ja antaa sokkelikorkeuden. Lisätietoja rakennuksen paikalleen merkitsemisestä.

Töiden aloittaminen on aina ilmoitettava rakennusvalvontaan toimistosihteerille.

Aloituskokous on tilattava rakennusvalvonnasta rakennusten paikalleen mittaamisen jälkeen. Aloituskokouksessa on oltava läsnä rakennushankkeeseen ryhtyvä, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija sekä rakennusvalvonnan edustaja. Kokouksessa käydään läpi lupaehdot, rakennushankkeen osapuolten vastuut ja velvollisuudet sekä sovitaan tarkemmin työn edistymisen kannalta tärkeistä menettelytavoista.

Rakennekatselmus, kun kantavat rakenteet on tuettu ja rakenteet ovat vielä nähtävissä.

Käyttöönotto (osittainen loppukatselmus) on pidettävä ennen kuin rakennusta aletaan käyttää.

Loppukatselmus pidetään, kun rakennus ja ulkopuoliset työt ovat valmiit sekä käyttö- ja huolto-ohjeet laadittuina.

Lupaehtona voi olla myös seuraavia katselmuksia:

  • pohjakatselmus, kun maaperän laatu on nähtävissä
  • perustuskatselmus, kun raudoitus on nähtävissä
  • paloteknisten asioiden katselmus

Vastaava työnjohtaja tarkistaa kohteet ja täyttää tarkastusasiakirjan aina ennen viranomaisen katselmusta.

Katselmuksia on pyydettävä rakennusvalvontatoimistosta noin viikkoa ennen kuin määrätty vaihe rakentamisessa saavutetaan. Jos katselmuksia ei ole pyydetty tai ilmoitettu, tulee siitä merkintä loppukatselmuspöytäkirjaan.

Mikäli tarvitset lisätietoja, ota yhteyttä:

Peltoniemi Jukka
toimistoarkkitehti
jukka.peltoniemi@kurikka.fi
044 550 2667
Kivikko Sakari
rakennustarkastaja
sakari.kivikko@kurikka.fi
040 772 1670
Laiteenmäki Piia
rakennustarkastaja
piia.laiteenmaki@kurikka.fi
050 590 5835