Siirry sisältöön

Kurikan kaupungilta tukea vähävaraisten perheiden lasten harrastuksiin diakoniatyön kautta

Kurikan kaupunki pyrkii turvaamaan lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastuksiin perheen tulotasosta riippumatta. Vähävaraisilla lapsiperheillä on mahdollisuus hakea kaupungin tukea lapsen tai nuoren harrastuskustannuksiin seurakunnan diakoniatyön kautta. Avustuksen myöntämistä varten tarvitaan yhteydenotto seurakunnan diakoniatoimistoon, jossa perheelle tehdään talousselvitys ja selvitys lapsen harrastetuen tarpeesta.

”Lasten harrastusten turvaaminen tukee koko perheen hyvinvointia” toteaa johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariola Kurikan seurakunnasta. ”Seurakunta pyrkii tähän tekemällä yhteistyötä useiden auttajatahojen kanssa.”

Kurikan kaupungilla on olemassa lahjoitusvaroja edesmenneeltä kuntalaiselta Hilja E. Strandilta. Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti lahjoitusvarat käytetään kurikkalaisten vähävaraisten lasten ja nuorten harrastusten ja opintojen tukemiseen. Yhteistyötahona asiassa on Kurikan seurakunta.

”Kurikan kaupunki kannustaa perheitä hakemaan tukea matalalla kynnyksellä” rohkaisee sivistysjohtaja Päivi Hernesmaa Kurikan kaupungilta. ”On tärkeää, että kaikki lapset ja nuoret löytävät itselleen mieleisen harrastuksen.”

Lisätietoja:
Sivistysjohtaja Päivi Hernesmaa, Kurikan kaupunki, paivi.hernesmaa@kurikka.fi, p. 050 303 2540
Johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariola, Kurikan seurakunta, pirjo.sariola@evl.fi, p. 050 349 8466