Kaupunginhallituksen kokouksen tiivistelmä 23.3.2026
56 § Kaupungin talousarvion raami vuodelle 2027
Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2027 talousarvioraamin esityksen mukaisena ja hyväksyi valtuustoon nähden sitovien tulosalueiden ja investointien raamit raamin linjauksen mukaisesti laskettuna.
57 § Täyttölupien anominen varhaiskasvatuksen tehtäviin
Kaupunginhallitus myönsi sivistyslautakunnalle luvan täyttää kolme varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää 1.8.2026 alkaen toistaiseksi.
58 § Täyttöluvan anominen erityisopettajan tehtävään
Kaupunginhallitus myönsi sivistyslautakunnalle luvan täyttää erityisopettajan tehtävän 1.8.2026 alkaen toistaiseksi, alkusijoituspaikkana Kirkonkylän koulu.
59 § Yhteistoimintamenettelyn aloittaminen
Kaupunginhallitus päätti käynnistää yhteistoimintamenettelyn koulunkäynnin- ja kasvatusohjaajien lomauttamiseksi tuotannollisista syistä koulujen loma-aikoina 1.6.2026–31.5.2027 välisenä aikana.
60 § Kurikan kaupungin edustajien nimeäminen kutsuntalautakuntiin
Kaupunginhallitus päätti nimetä kutsuntalautakuntiin jäseniksi Mikko Säntin, Seppo Korven ja Arja Kananojan sekä heille varajäseniksi Julia Lehtisen, Esa Mäki-Lohiluoman, Päivi Kasarin, Jarmo Latvalan ja Margit Parkkamäen.
61 § Valtuustoaloite Kurikka-mainoksista maakuntaan
Kaupunginhallitus päätti merkitä vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
62 § Valtuustoaloite vammais- ja vanhusneuvoston aloiteoikeudesta
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää vammaisneuvostolle ja vanhusneuvostolle aloiteoikeuden kaupunginvaltuustossa sekä että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
63 § Valaistut julkisivutekstit Tuiskulan koululle
Kaupunginhallitus päätti, että
1) hanke toteutetaan alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen. Valaistu KURIKKA-AREENA-julkisivuteksti asennetaan siten, että se näkyy Valtatie 3:lle. Lisäksi KURIKKA-AREENA-julkisivuteksti asennetaan myös Huovintien puolelle ja musiikkiopisto-kyltti asennetaan Huovientien puolelle parkkipaikan päätyyn. Kaikki mainitut kyltit ja Tuiskulan koulun kyltti valaistaan.
2) Tuiskulan koulun KURIKKA-AREENA -kyltit ja niiden valaistukset huomioidaan talousarviossa vuodelle 2027 kaupunginhallituksen kustannuspaikalle kuntamarkkinointi.
64 § Pöytäkirjoja
Kaupunginhallitus merkitsi alla olevat pöytäkirjat tiedoksi ja totesi, että niissä ei ole käsiteltäväksi otettavia asioita.
- Elinvoimalautakunta 4.3.2026
- Ympäristöterveyslautakunta 5.3.2026
- Sivistyslautakunta 10.3.2026
- Tekninen lautakunta 10.3.2026
65 § Tiedoksi saatettavat asiat
Kaupunginhallitus merkitsi alla olevat asiat tiedoksi.
- Maakuntahallituksen pöytäkirja 16.2.2026
- Vuoksin yhtymähallituksen pöytäkirja 19.2.2026
- Työllisyysalueen lautakunnan pöytäkirja 19.2.2026
- Valtiovarainministeriön kirje 26.2.2026
- Ympäristöministeriön lausuntopyyntö 4.3.2026
- Osoitteessa Noksonkuja 9 sijaitsevan teollisuusrakennuksen purkamislupapäätös 4.3.2026
- Valtiovarainministeriön lausuntopyynnöt 2 kpl 6.3.2026
- Ympäristöministeriön lausuntopyynnöt 2 kpl 9.3.2026
- SEAMKin kysely 9.3.2026
- Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 9.3.2026
- Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö 10.3.2026
- Lupa- ja valvontaviraston kirje 10.3.2026
- ABO Energyn tiedote 10.3.2026
- Traficomin kysely 12.3.2026
- Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen lausuntopyyntö 12.3.2026
- Valtiovarainministeriön kirje 12.3.2026
- Kehittämisyhdistys Liiveri ry:n vuosikokous 24.3.2026
- Asunto Oy Laurintie 21:n varsinainen yhtiökokous 26.3.2026
- Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy:n yhtiökokous 31.3.2026
- Kiinteistö Oy Kurikan Kampuksen varsinainen yhtiökokous 9.4.2026
- Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen vuosikokous 17.4.2026