Siirry sisältöön

Jalasjärven kirkonseudun osayleiskaavan rakennetun kulttuuriympäristön selvitys

Kurikan kaupungissa, Jalasjärven kirkonseudulla on käynnissä osayleiskaavan laadinta. Kaava laaditaan Kurikan kaupungin tilaamana ja ohjaamana konsulttityönä. Kaavaa ja siihen liittyviä selvityksiä laatii FCG Rakennettu Ympäristö Oy.

Kaavatyön yhteydessä tarkastellaan mm. kaava-alueen rakennettua kulttuuriympäristöä kaavatyön pohjaksi. Kaava-alueelta on jo aikaisemmin inventoitu rakennuksia mm. vuonna 2005 Jalasjärven-Jokipiin osayleiskaavatyön yhteydessä, sekä 2016 Etelä-Pohjanmaan maakunnallisen inventoinnin aikaan. Nyt laadittavan Jalasjärven kirkonseudun yleiskaavan yhteydessä tarkistusinventoidaan aiemmin inventoidut kohteet.

Tarkistusinventointi tehdään, koska alueidenkäyttölain (AKL) 5 §:n mukaan yhtenä alueiden käytön suunnittelun tavoitteena tulee olla rakennetun ympäristön kauneuden ja kulttuuriarvojen vaalimisen edistäminen. Lisäksi AKL:n 9 §:n mukaan kaavan tulee perustua merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Inventointitietoja hyödynnetään osayleiskaavan suunnittelussa sekä arvioitaessa kaavan vaikutuksia alueen rakennettuun kulttuuriympäristöön. Jatkossa inventointitietoja voidaan hyödyntää mm. purku- ja rakentamislupien yhteydessä sekä korjaussuunnittelussa.

Inventoinnin maastokäynnillä kaava-alueen rakennuksia ja rakennettuja alueita valokuvataan. Inventoijat kiertävät teillä ja tarvittaessa pihapiireissä valokuvaamassa rakennuksia ulkoapäin. Pihapiirissä inventoijat käyvät vain, mikäli rakennusten valokuvaaminen ei onnistu tieltä käsin. Rakennusten sisätiloja ei tarkisteta eikä valokuvata, eivätkä inventoijat käy sisätiloissa. Tämä tiedote on postitettu viikolla 35 niille maanomistajille, joiden kiinteistöillä on aiemmin inventoituja rakennetun kulttuuriympäristön kohteita. Mikäli kiinteistöllä on useita omistajia, tiedote on lähetetty vain yhdelle omistajista. Häntä pyydetään tiedottamaan kiinteistön muita omistajia inventoinnista. Kiinteistön omistajat voivat halutessaan kieltää pihapiiristä käsin valokuvaamisen.

Inventoinnin maastokäynnit on suunniteltu tehtäväksi syyskuussa viikoilla 38 ja 40 sään ollessa sopiva. Tarvittaessa maastotöitä voidaan tehdä muulloinkin kaavan ollessa vireillä. Maastokäynnit tekevät arkkitehti Minttu Kervinen ja rakennusarkkitehti Olli Kortelainen.

Kaavan laadintaan liittyvistä kysymyksistä voi olla yhteydessä Kurikan kaupungin kaavoitukseen toimistoarkkitehti Jukka Peltoniemeen ja rakennusinventointiin liittyvissä kysymyksissä selvityksen vastuuhenkilöön Minttu Kerviseen FCG:ltä.

Kervinen Minttu
johtava asiantuntija, FCG
minttu.kervinen@fcg.fi
044 298 2171

Peltoniemi Jukka
toimistoarkkitehti
jukka.peltoniemi@kurikka.fi
044 550 2667