Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen opettajan toimi haettavana

Kurikan kaupungin sivistystoimessa on haettavana 22.10.2019 klo 12.00 mennessä

varhaiskasvatuksen opettajan toimi varhaiskasvatuksessa 1.11.2019 lukien toistaiseksi, alkusijoituspaikka Iloniemen päiväkodin esiopetusryhmässä

Edellytämme esiopetuksessa toimivan varhaiskasvatuksen opettajan toimeen kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus tai muulla tavoin hankittu esiopetuspätevyys.

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Esiopetusta ohjaa valtakunnallinen ja paikallinen esiopetussuunnitelma. Lasten kanssa toimimisen lisäksi työn onnistumisen mahdollistaa arvostava ja lämminhenkinen vuorovaikutusosaaminen lasten, heidän huoltajien sekä työyhteisön ja monialaisen yhteistyöverkoston kanssa. Lisäksi innovoiva ja kehittämismyönteinen työote sekä vahva pedagoginen osaaminen on oleellinen osa työtä. Tällaista osaamista me arvostamme.

Tointa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemuksiin tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset ja keskeiset työtodistukset. Kelpoisuus tulee ilmoittaa selkeästi myös vapaamuotoisessa hakemuksessa. Kirjalliset hakemukset liitteineen lähetetään sivistysjohtajalle osoitettuna osoitteella: Kurikan kaupunki, kirjaamo, PL 500, 61301 Kurikka. Hakemuksia ei palauteta.

Toimessa on neljän kuukauden koeaika. Valitun tulee esittää lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua valinnan tiedoksisaannista. Palkka KVTES:n mukaan.

Lisätietoja: Varhaiskasvatuspäällikkö Outi Koskenvalta, puh. 050 595 0560 tai päiväkodinjohtaja Marjo Samppala 044 550 3056.

Kurikassa 8.10.2019                                                       Sivistysjohtaja