Siirry sisältöön

Nuorten tarinoita

Kurikan nuorten työpajoilla käy vuosittain yli 50 nuorta.

Nuorten omia kommentteja pajatoiminnasta:

  • ”Mahdollisuus oppia uutta!”
  • ”Hyvä porukka!”
  • ”Pystyy tutustumaan uusiin henkilöihin ja erilaisiin persooniin.”
  • ”Päivärytmi pysyy järkevänä!”

Vuoteni pajalla – Maija

Kun ensimmäisen kerran sain suosituksen käydä pajalla, en oikein tiennyt mitä ajatella. Mikä kumma on tämä Paja ja mitä siellä oikein tehdään? Aivan ensiksi tuli mieleen puuverstas, jossa nikkaroitaisiin jakkaroita. Ei kiitos.

Saavuin pajalle ison henkilökohtaisen taakan kanssa. Olin juuri joutunut lopettamaan koulun romahtaneen mielenterveyteni takia, enkä ollut vieläkään työ tai koulukunnossa.
Sovimme ohjaajan kanssa, että aloitan pajalla käymisen kolme kertaa viikossa. Alkuvaiheessa pajalle meneminen oli enemmänkin pakollista raahautumista. Sänky oli aamuisin niin erityisen pehmeä ja kiinnostuskin oli vielä aika hukassa.

Oli siellä pajalla vähän kiusallinenkin olla sen muutaman ensimmäisen päivän. En tuntenut moniakaan ihmisistä tai ollut vielä oppinut pajan tavoille, mutta pääsin sisään juttuihin yllättävän nopeasti. Ohjaaja piti huolen, että kaikki saivat tehdä mieleistään hommaa ja sain tehdä paljon itsenäistä kurssityötä mahdollista tulevaa koulua varten. Välillä teimme kuitenkin yhtenäisiä töitä, jossa muut pajalaiset tulivat nopeasti tutuiksi.

Pian aloitin viikoittaisen terapian, jonka johdosta mielenterveyteni alkoi kääntymään parempaan päin. Terapian sain sovittua pajan aikataulun kanssa erittäin hyvin, ja totesimme, että kaksi päivää viikossa terapian lisäksi on minulle parempi kuin kolme. Pajan ohjaajan ymmärtäväinen asenne mielenterveysongelmia ja jaksamista kohtaan on ollut minulle erittäin iso asia. Kärsin ennen hyvinkin pitkistä unettomista kausista, jolloin saavuin pajalle hädin tuskin edes hereillä. Silloinkin ohjaajalta riitti ymmärrystä ja sain jäädä pahimpina päivinä kotiin lepäämään. Koskaan minua ei tuomittu tai kyseenalaistettu, jos jouduin jäämään pajalta kotiin.

Ajan kuluessa Pajasta tuli minulle enemmänkin paikka, jonne sain mennä eikä paikka, jonne piti mennä. Pajalle mennessäni sain aina kourallisen sosiaalista kanssakäymistä, ilmaisen ruuan, sekä tekemisen tunteen, joka oli minulle henkilökohtaisesti todella tärkeää.

Lupa itsensä toteuttamiseen ja omien mielenkiintoihin liittyvien projektien työstäminen oli ehdottomasti pajan kohokohta. Unelmani oli päästä vielä joskus opiskelemaan taidetta Tampereelle, ja sain vapauden työskennellä pajan aikana tätä haavetta kohti.
Kävin läpi nettikursseja, treenasin piirtämistä ja koitin maalaamista.

Kun yhteishaut lähenivät, sain täyden rauhan tehdä ennakkotehtäviä pajalla, mikä oli erittäin mukavaa. Valitettavasti onni ei koulujen kanssa napannutkaan ja puhuimme yhdessä pajan ohjaajan, sosiaalityöntekijän, ja työvoimatoimiston työntekijän kanssa, että näin oli ehkä myös paras. Terveyteni ei ollut vielä siinä kunnossa, että olisi edes viisasta lähteä opiskelemaan. Tämä oli jo toinen hylky kyseisestä koulusta jonne halusin, mutta pajan positiivinen tunnelma piti minutkin toiveikkaana tulevaisuutta kohden.

Nämä tasaiset käynnit sosiaalitoimistossa olivat mahtava juttu. TE-toimiston asiat kun saattavat olla joillekin pelottavia ja itselle ainakin taakka, jota oli vaikea kantaa jo muun kuormituksen kanssa. Pajalla ollessani tiesin, että TE asiani ovat aina kunnossa eikä minun tarvinnut murehtia työpaikkoihin hakemisesta sillä olin aktiivisesti pajalla.

Aika hurahti pajalla lopuksi erittäin nopeasti. Sain terapian ja pajan yhdistelmästä uskomattoman avun. Olen varma, etten olisi pystynyt työskentelemään itseni ja mielenkiintoisten projektien parissa läheskään yhtä paljon jos olisin jäänyt yksin kotiin koko täksi ajaksi.

Kun katson taaksepäin itseäni sinä päivänä, kun saavuin pajalle, olen nykyään kuin eri ihminen. Mielenterveyteni on parantunut huimasti, olen sosiaalisempi ja omistan nyt monia uusia taitoja, joita sain pajalta.

Kaiken kaikkiaan paja oli aivan erilainen kokemus, mitä oletin sen olevan. Se ei ollutkaan epäonnistuneiden ihmisten verstas, jossa pakotetaan hiomaan lautoja päivästä toiseen, vaan positiivinen työympäristö, jossa jokainen tekee asioita omaa tahtiaan. Ymmärtäväinen ohjaaja ei koskaan pakottanut asioihin, mistä et pitänyt ja oma terveyteni sai olla aina etuasiana.

Nyt lähden pajalta haikein, mutta toiveikkain mielin. Matkani jatkuu kohti Tamperetta, jonne pääsin viimeinkin opiskelemaan taidetta terapian, pajan ja kovan työn ansiosta 


Nooran tarina

Olen suhteellisen tavallinen nuori nainen, noin 20-vuotias, joka rakastaa taidetta, käsillä tekemistä sekä luovaa ideointia. Minulla on tosin diagnosoitu ADHD ja masennus, jotka vievät ison osan voimistani ja työpanostuksestani. Olen valmistunut vaatetusompelijaksi peruskoulun jälkeen ja jäin sen jälkeen työttömäksi, koska ala ei tuntunut omalta enkä hitauteni ja keskittymisongelmieni kanssa kykene työskentelemään kyseisellä alalla. Vaikka ala ei tuntunut omaltani, kävin silti koulutuksen läpi hammasta purren. Alanvaihto kuulosti pelottavalta ja vaikealta prosessilta eikä kouluun keskittymiskykyni olisi riittänyt, joten ei oikein uuteen kouluun lähtö inspiroinut.

Kotiin jääminen työttömänä ilman rytmiä tai paljon mitään tekemistä pahensi oloani ja tuntui vain vaikeammalta lähteä edes hakemaan töihin. Silloin minulle ehdotettiin ottamista yhteyttä etsivään nuorisotyöhön, mistä en aikaisemmin ollut kuullutkaan. Meni jonkin aikaa ennen kuin uskaltauduin ottamaan heihin yhteyttä, mutta minut otettiin avoimin mielin ja lempeästi vastaan.

Etsivien avulla sain keskusteltua tulevaisuudestani, siitä mitä halusin ja mihin minulla oli mahdollisuuksia. Oli mukavaa, että joku kuunteli ja ymmärsi, ilman että siinä oli sitä painetta olla täydellinen. Minut ohjattiin nuorten työpajalle, jossa olen ollut nyt noin kolmisen vuotta kuntouttavassa työtoiminnassa, kahdesta kolmeen päivää viikossa, oman jaksamiseni ja elämäntilanteeni mukaan.

Pajalla olen päässyt kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita, kehittämään vanhojakin taitoja, saanut ystäviä – niin ohjaajista kuin muista pajalaisistakin. Ohjaajat ovat aina auttaneet mielellään tulevaisuuden suunnittelussa, ongelmissa sekä monissa muissa, niin suuremmissa kuin pienemmissäkin asioissa. Olen saanut tukea ja apua, enkä saa tuomiota siitä, jos masennukseni vie voimiani tai keskittymiseni ei riitä johonkin.

Pajalla on rento ja kannustava tunnelma, eikä siellä kenenkään tarvitse stressata olevansa jotakuta muuta huonompi, potea huonoa omaatuntoa epäonnistumisista taikka pelätä puhua ajatuksistaan tai tunteistaan ääneen.

Pajalle kuka tahansa otetaan lämpimästi vastaan ja yhteishenki toimii. Vaikka olemme kaikki eri elämäntilanteista ja kaikilla on omat haasteensa, kaikilla on silti oma arvonsa.
Ohjaajat ovat aina olleet mukavia ja joustavia enkä ole koskaan tuntenut häpeää siitä, että olen erilainen enkä kykene kaikkeen mihin muut, enkä varsinkaan heidän tahdissaan. Jopa ammattikoulussa kuulin, miten olin laiska, mutta täällä se ymmärretään, että joskus sängystä nouseminenkin on saavutus.

Tällä hetkellä kuntouttava työtoimintani on laajentunut ja olen päässyt päiväkotiin kokeilemaan lasten ja nuorten ohjaajan töitä, yhtenä päivänä viikossa, myöhemmin mahdollisesti enemmänkin. Olen myös pajan kannustuksen ansiosta uskaltautunut lähtemään ajokortin hankintaan ja vanhempani opettavat minua ajo-opetusluvalla hyvää vauhtia kunnon kuskiksi.

Nuorisotoimen kautta olen todella saanut itselleni tukiverkoston, joukon ihmisiä joihin luottaa ja joilta kysyä apua sitä tarvitessaan. Ei ole väärää, huonoa taikka noloa kysymystä, aina ei pysty eikä tarvitsekaan olla mestari kaikessa ja se on helpottavaa.