Siirry sisältöön

Tilapalvelupäällikön virka haettavana

Teknisen osaston tilapalveluiden vastuualueella julistetaan haettavaksi toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen tilapalvelupäällikkö 1.8.2020 alkaen.

Tehtävän kuvaus:

Tilapalvelupäällikkö toimii tilapalveluyksikön vastuualuepäällikkönä. Hän vastaa kiinteistöjen kunnossa- ja ylläpidosta sekä toimii tilapalveluissa työskentelevien asiantuntijoiden ja työnjohtajien esimiehenä. Tilapalvelupäällikkö vastaa lisäksi kiinteistöinvestointien suunnitteluttamisesta, rakennuttamisesta ja valvonnasta.

Tilapalvelupäällikön tehtäviä ovat muun muassa kiinteistöjen hallinta, talousarvion laatiminen ja toteutumisen seuraaminen tilapalveluiden osalta sekä toimia asiantuntijana ja viranhaltijana erilaisissa työryhmissä ja hankkeissa. Lisäksi tilapalvelupäällikkö toimii tarvittaessa asiantuntijana ja valmistelijana teknisen lautakunnan ja muiden toimielinten kokouksissa.

Kelpoisuusvaatimus:
Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi alan opistoasteinen tutkinto.

Arvostamme:
tehtäväalueeseen soveltuvaa korkeakoulututkintoa (insinööri AMK), hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, itsenäistä työskentelyasennetta, hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä kokemusta rakennushankkeiden valmistelusta ja kiinteistöjen hallinnasta.

Viran palkkaus määräytyy teknisen sopimuksen mukaan. Viranhoito alkaa 1.8.2020 tai sopimuksen mukaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Virkaa haetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta 5.6.2020 klo 15.00 mennessä. Hakemuksen voi jättää myös paperisena osoitteeseen Kurikan kaupunki, kirjaamo, PL 500, 61301 Kurikka.  Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Akkanen Jari
tekninen johtaja
jari.akkanen@kurikka.fi
044 700 3945