Kurikan kaupungin elinvoimalautakunnan avustushakulomake
vuodelle 2024

Elinvoimalautakunnan avustusten hakuaika on jatkuva. Lautakunta käsittelee haetut avustukset vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Elinvoimalautakunta jakaa vuosittain avustuksia kurikkalaisille:

- yleishyödyllisille yhteisöille
- rekisteröimättömille toimintaryhmille ja
- yksityishenkilöille

Avustus voi olla:

- taloudellista tukea
- tai esimerkiksi kannatusilmoituksen tai mainoksen osto
- tai kaupungin laskuun tehtäviä kopiointeja tai postituksia.

Kaikki edellä mainitut katsotaan avustussäännön piiriin kuuluviksi avustuksiksi, ja ne tulee hakea avustusohjeen mukaisesti. Elinvoimalautakunnan avustusten edellytyksenä on, että avustuskohteen toiminnan luonne ei ole sellainen, että asia kuuluisi kaupungin muun toimielimen toimialaan. Kaupungilla avustuksia myöntävät myös esimerkiksi vapaa-aikalautakunta.

Elinvoimalautakunnan avustussääntö on luettavissa Kurikan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa https://kurikka.fi/kaupunki-ja-hallinto/avustukset/elinvoimalautakunnan-myontamat-avustukset

Useimpiin avustushakemuksiin tarvitaan liitteeksi yhdistyksen toimintakertomus,toimintasuunnitelma, talousarvio, tilinpäätös sekä pöytäkirja ote kokouksesta, jossa on myönnetty vastuuvapaus vastuuhenkilöille.