
|
KURIKAN YHTEISKOULU KASVATTAA YHTEISTYÖSSÄ KOTIEN KANSSA KUNNON KANSALAISIA |
|
Toimintamme tavoitteena on nuori, jonka tulee kasvaa tasapainoiseksi, itseensä luottavaksi ja ehyeksi persoonallisuudeksi, joka ymmärtää vastuunsa ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta sekä kykenee ja haluaa huolehtia kansallisesta kulttuuriperinteestä ja kulttuurin monipuolisesta edistämisestä. Tavoitteena on nuoren ennakkoluuloton, erilaisuutta hyväksyvä suhtautuminen toisiin ihmisiin kansainvälisissäkin yhteyksissä. |
|
Kurikantie 18 Rehtori Pertti Niemelä |

|
Helmi reissuvihkoon kirjautuminen Kiva Koulu-ohjelma on opetusmisnisteriön rahoituksella Turun yliopistossa kehitetty toimintamalli koulukiusaamisen vähentämiseksi. KiVa-lyhenne muodostuu sanoista Kiusaamisen Vastainen tai Kiusaamista Vastustava. Koulumme käyttää KiVa Koulu-ohjelmaa kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja kiusaamistilanteiden selvittelyssä tavoitteena vähentää kiusaamista ja lisätä koulun viihtyvyyttä ja turvallisuutta. KiVa-Koulun nettisivuilta www.kivakoulu.fi, löytyy lisätietoa oppilaille ja vanhemmille. Väestöliiton palvelu murrosikäisten vanhemmille: www.murkunkanssa.fi YaRockSM-tapahtuman kotisivut: www.yarocksm.fi Arkistossa lisää juttuja koulumme toiminnasta: |
|
Sivuja päivittää Johanna Liinamaa |
|
Näkymä rakentamisesta alkuvuonna 2012 |
|
Myytävänä Kurikan yhteiskoulun teknisen puu- ja metallityön vanhoja koneita ja kalustoa: Kuvat: teknisen koneet ja laitteet. Liitteenä myös Laiteluettelo ja tarjouspohja. Suurimmasta osasta laitteita ja tarvikkeita on kuvat. Myynnissä mm. Vannesaha / Raute, Tasohöylä / Raute, Oikohöylä / Raute, Puusorvi, Levykehikko 5 lok, Levytaivutin, Alasin iso (3 kpl), Kaarisakset, Kaasupullokärry C2H2 + O2 (ei kuvaa), Mankeli, Metallikonesaha, Metalliputkien hyllyt 4m, Nauhahiomakone sis. nauhoja, Penkkihiomakone (smirgeli) (2 kpl), Putkentaivutussarja 2 kpl (ei kuvaa), Pylväsporakone, Pöytä sis. 4 viilapenkkiä (runko metallia) 3 kpl, Tahko (ei kuvaa), Työpöytä metallikehikolla (runko metallia), Voimalevyleikkuri (2 kpl), Höyläpenkit 6 kpl, Levyteline 5-lokeroinen (2kpl), Liimauspöydät metallikehikolla 2*1,5m, , Puutavaran kannattimet 10 kpl, , Säteissaha, Työpöytä metallikehikolla, ja paljon muuta Näyttö to 10.5. klo 17-20. Tarjoukset 15.5.2012 klo 18 mennessä (koneen nimi, numero ja tarjoushinta sekä tarjoajan yhteystiedot) kirjeitse osoitteeseen Kurikan yhteiskoulu rehtori Pertti Niemelä, Kurikantie 18 61300 Kurikka tai sähköpostilla pertti.niemela@kurikka.fi merkinnällä teknisen tarjous. Laiteluettelon ja tarjouspohjan näet ylempänä linkistä. Koneet ja laitteet on siirrettävä pois 30.5.2012 klo 18.00 mennessä ja siirto sovittava rehtorin kanssa 050-5992188. |